Itä-Suomen yliopiston akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttualan tutkimusryhmä on saanut noin 195 000 euron avustuksen Suomen Akatemialta koronavirusrokotteen kehittämiseen.

Itä-Suomen yliopistolla on Kuopiossa käynnissä koronavirusrokotteen kehitystyö yhdessä Helsingin yliopiston kanssa. Sitä päästäneen testaamaan jo tulevana kesänä ja se voisi olla valmis kesällä tai syksyllä 2021.

Pohjois-Savon maakuntaliitto vetosi viime viikolla maamme hallitukseen, sosiaali- ja terveysministeriöön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen, jotta ne edistäisivät kaikin tavoin kotimaisen rokotevalmistuksen aloittamista.

Rahallista tukea tarvitaan Pohjois-Savon liiton mukaan henkilöstön palkkakuluihin, materiaalihankintoihin sekä eläin- ja ihmistutkimukseen.

Kokonaisuudessaan rahaa tarvitaan noin viisi miljoonaa euroa toisen vaiheen kliinisten kokeiden loppuunsaattamiseksi.

Myös muuta koronavirusrahoitusta Itä-Suomen yliopistolle

Suomen Akatemia myönsi Itä-Suomen yliopistolle myös muuta rahoitusta koronaviruspandemiaan liittyviin tutkimushankkeisiin.

Akatemiatutkija Katja Kanninen sai lähes 200 000 euroa hankkeeseen, jossa tutkitaan koronaviruksen vaikutusmekanismia ihmisen aivoissa. Tutkimusjohtaja Miia Kivipelto sai 200 000 euroa hankkeeseen, jossa selvitetään viruksen leviämistä ja leviämisen estämistä vanhusväestössä.

Professori Tiina Laatikainen sai noin 195 000 euroa hankkeeseen, jossa tutkitaan pitkäaikaissairaiden potilaiden hoitoa pandemian aikana.

Apulaisprofessori Antti Haapala sai lähes 200 000 euroa hankkeeseen, jossa tutkitaan koronaviruksen käyttäytymistä sisä- ja ulkotiloissa erilaisilla pinnoilla.

Suomen Akatemia jakoi nyt erityisrahoitusta suomalaisille yliopistoille koronavirusepidemiaan ja sen vaikutusten hillintään liittyvään tutkimukseen. Kokonaissumma oli yli 8 miljoonaa euroa.