Marjo Loisa aloittaa videopalaveria kotonaan kerrostalossa Lappeenrannassa. Keittiön pöydällä on läppäri, puhelin ja kahvikuppi. Asetelma on samanlainen kuin tuhansilla muillakin etätyötä tekevillä.
Näkymästä ei uskoisi, että hän työskentelee Suomen koronatiedotuksen ytimessä.
Loisa aloitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viestintäjohtajana toukokuun alussa. Koronakriisin takia työ sai lentävän lähdön.
– Päivät täyttyvät vaihtaessa videopalaverista toiseen. Puhelin ja läppäri ovat kovassa käytössä kaiken aikaa, kertoo Marjo Loisa.
Etätöiden takia viestintätiimi kokoontuu videopuheluiden äärellä, jossa käydään läpi päivän työt ja tehtävät.
Viestintätiimiin kuuluu reilut 20 henkilöä, joista valtaosa työskentele nyt koronaan keskittyvän tiedotuksen parissa.
– THL.fi:ssä koronaan liittyvillä sivuilla on yhden päivän aikana ollut enimmillään yli puoli miljoonaa käyntiä ja koronakartta on ylittänyt 6 miljoonan katselukertaa.
Koronan myötä THL onkin aloittanut uuden palvelun, kansalaisviestinnän.
Koronakirjeitä koteihin
Sosiaali- ja terveysministeriö antoi kansalaisviestinnän THL:n tehtäväksi. Tarkoituksena on jakaa ajankohtaista ja paikkansapitävää tietoa suomalaisille koronaviruksesta.
– Tämä on lähihistorian suurin kriisi. Koronaviruksesta ja sen leviämisestä tulee jatkuvasti uutta tietoa ja tehtävämme on kertoa siitä.
Kansalaiskampanjassa lähetettiin muun muassa jokaiseen suomalaiseen kotiin koronakirje, jossa annettiin toimintaohjeita mahdollisen koronatartunnan osalta. Lisäksi kirjeessä oli erilliset ohjeet yli 70-vuotiaille.
Lisäksi kampanjointia on televisiossa, radioissa ja lehdissä. Lisäksi jaossa on erilaisia ohjemateriaaleja ja myös läsnäoloa sosiaalisessa mediassa, kertoo Marjo Loisa.
1500 somekommenttia päivässä
THL:ssä on omat someasiantuntijat, jotka vastaavat päivityksistä Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Someasiantuntijat seuraavat kommentteja ja tarvittaessa osallistuvat keskusteluun muun muassa oikomalla virheellisiä tietoja.
Sosiaalisessa mediassa THL:n postauksiin saattaa tulla päivässä 1500 kommenttia. Tiedotusvälineille suunnattuun median päivystyspuhelimeen tuli maaliskuussa lähes 700 puhelua.
Kaikille tarkoitettuun infosähköpostiosoitteeseen viestejä tulee edelleen 350-400 kappaletta viikossa.
– Kansalaiset kysyvät meiltä esimerkiksi turvaväleihin liittyviä ohjeita eri tilanteissa ja tarkempia tietoja koronavirustilanteesta eri puolilla maata. Kysymyksiä on ihan laidasta laitaan, kertoo Marjo Loisa.
Kaikkiin sähköpostiviesteihin pyritään vastaamaan.
Etätöissä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kansallinen asiantuntijalaitos, jossa työskentelee lähes 1000 ihmistä. Viestintäjohtajan työ painottuu suunnitteluun ja koordinointiin. Myös yhteydet ulkomaisiin toimijoihin kuuluvat viestintäjohtajan toimenkuvaan.
– Teemme hyvin paljon yhteistyötä myös eri ministeriöiden ja esimerkiksi valtioneuvoston kanslian kanssa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sijaitsee Helsingissä, mutta suurin osa henkilökunnasta on etätöissä. Marjo Loisa asuu Lappeenrannassa ja työskentelee etänä muiden tavoin. Hänellä on myös kakkoskoti pääkaupungissa.
– Käyn työpaikallani Helsingissä pari kertaa viikossa. Henkilökohtaisesti en ole vieläkään tavannut kaikkia työtovereitani viestintäosastolla. ** **
Kun koronarajoitukset kesäkuussa höllentyvät, on tarkoitus pitää epämuodollinen tapaaminen työkavereiden kanssa ja tutustua nenätysten.
– Henkilökunta on joutunut puurtamaan etänä yksinään. Se on varmasti joutunut koville, sanoo Marjo Loisa.
Työ ei stressaa
Vaikka viestintäjohtajan päivät täyttyvät virtuaalipalavereista ja puhelimessa olosta ja välillä kiire painaa päälle, stressiä hän ei tunnusta kokevansa.
– Olen aina pitänyt työstä, joka tukee arvopohjaani. Terveys- ja hyvinvointiasiat ovat lähellä sydäntäni. Vaikka nyt eletään hektistä aikaa, pyrin viettämään viikonloput vapaalla.
Vaikka koronarajoituksia lievennetään kesäkuun alusta, viestintäjohtaja muistuttaa edelleen perusasioista koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
– Käsien pesu, käsidesin käyttö, turvavälit, hihaan tai paperinenäliinaan yskiminen ja aivastaminen ovat edelleen asioita, joita pitää jatkaa, vaikka rajoituksia puretaan, korostaa Marjo Loisa.
Artikkelia korjattu torstaina 28.05.2020 klo 17.30 median päivystypuhelimeen tuli maaliskuussa lähes 700 puhelua. Aiempi teksti oli jopa 700 puhelua päivässä.