Vaasan sairaanhoitopiirissä on kuollut kevään aikana kaksi henkilöä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi vastikään valittu Peter Nieminen vahvistaa kuolemantapaukset, mutta hän ei kerro asiasta enempää.
Vasabladetin mukaan ensimmäinen covid-19 -kuolema olisi tapahtunut useita viikkoja sitten ja toinen aivan hiljattain. Kyseessä on ollut kaksi vanhempaa henkilöä, mutta Nieminen ei vahvista asiaa.
Hän vetoaa yksityisyydensuojaan ja sen vuoksi henkilöistä ei kerrota tarkempia tietoja.
Vaasan sairaanhoitopiiri kuuluu Turun yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueeseen ja sen alueella on tapahtunut kaikkiaan 17 koronakuolemaa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Vasabladet.