Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan valtio on halukas panostamaan lisäbudjetissaan joukkoliikennetukeen.
Harakka sanoi Ylen aamun haastattelussa, että tuntuva koronakorvaus olisi nyt paikallaan, kun useat liikennöitsijät ovat todella vaikeassa tilanteessa.
Ministerin mukaan kaikki liikennöitsijät ovat menettäneet huomattavasti tulojaan, kun matkustajat välttelevät joukkoliikennettä koronaviruksen tarttumisen pelossa.
Harakan mukaan jopa 80–90 prosenttia joukkoliikenteen matkustajista on kadonnut pandemian puhjettua.
Pelkästään Helsingin seudun joukkoliikenne (HSL) on kertonut, että se menettää nyt noin 20 miljoonaa euroa lipputuloja kuukaudessa. HSL on anonut valtiolta 100 miljoonan euron tukea.
– Esimerkiksi kaupunkien liikennelaitokset ovat tilanteessa, jossa on uhkana, että lippujen hintoja on ihan pakko nostaa, Harakka sanoi.
Harakan mukaan tuen täytyisi olla sen kokoinen, että se pystyy vastaamaan liikennöitsijöiden tarpeisiin. Hän kuitenkin korosti, että neuvottelut lisäbudjetista ovat kesken ja myöhemmin nähdään, millainen yhteinen tahtotila hallitukselle muodostuu tuen suhteen.
– Tuen täytyy olla sellainen, että voimme varmistua että joukkoliikenne on jatkossakin turvalliseksi koettu, toimiva ja riittävän tiheä vaihtoehto ihmisille käyttää kestävästi liikennettä.
Voit keskustella aiheesta 28.5.2020 klo 23:een saakka.