Hengitystieinfektioiden vähyys on ollut tänä keväänä Kainuussa poikkeuksellista. Koronaviruksen vuoksi kainuulaiset ovat pesseet käsiään ja eristäytyneet. Toimet ovat estäneet koronan leviämisen vuoksi myös muiden infektioiden leviämisen.

– On myös opittu aivastamaan oikein, sanoo Kainuun soten terveysjohtaja Kristiina Kananen.

Koronaan varautuminen näkyy Kainuussa myös allergioiden osalta, sillä ihmisten käyttämät kasvomaskit suodattavat siitepölyn määrää.

– Lisäksi siitepölyhiukkaset ja katupöly jäävät maskiin.

Kainuussa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja nyt kymmeneen päivään. Edellinen tartunta vahvistettiin 15. toukokuuta. Maakunnassa on todettu tähän mennessä yhteensä 72 koronavirustartuntaa.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!