Koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvien kotien nuohousta ei saa enää siirtää, vaan nuohoukset on hoidettava ajallaan.
Aiemmin riskiryhmiin kuuluvia ja yli 70-vuotiaita kehotettiin siirtämään nuohouksen ajankohtaa.
Nyt Etelä-Karjalan pelastuslaitos suosittelee, että myös riskiryhmäläisten kodeissa nuohous hoidetaan ajallaan, sillä koronavirustilanne tulee todennäköisesti pitkittymään.
Nuohojaa tilatessa erityisesti riskiryhmäläisten on sovittava etukäteen suojaamistoimenpiteistä.
Paloturvallisuussyistä kaikki säännöllisessä käytössä olevat tulisijat ja savuhormit on nuohottava säädetyin määrävälein.
Sisäministeriö antoi maaliskuun lopussa väliaikaisen suosituksen, jonka mukaan muita kuin välttämättömiä nuohouksia siirretään. Hallitus teki 6. toukokuuta periaatepäätöksen siirtymisestä koronaviruksen laajamittaisista rajoitustoimista hallittuun suositusten ja rajoitusten purkamiseen, joten myös nuohouksen ohjeistusta on nyt muutettu.