Arviolta kuusi miljoonaa australialaista on ladannut älypuhelinsovelluksen, joka auttaa terveysviranomaisia seuraamaan koronaviruksen leviämistä maassa, Australian terveysviranomaiset kertoivat sunnuntaina.
Australian terveysministerin Greg Huntin mukaan COVIDSafe-niminen sovellus on tärkeässä asemassa Australian strategiassa koronavirusepidemian selvittämiseksi. Huntin mukaan useat maat ovat ilmaisseet olevansa kiinnostuneita kuulemaan, miten positiviinen vaikutus sovelluksella on ollut Australian vastatoimissa koronavirusta vastaan.
Jos sovelluksen käyttäjällä todetaan koronatartunta, tunnistaa sovellus muut sovelluksen käyttäjät, jotka ovat olleet tartunnan saaneen läheisyydessä yli 15 minuutin ajan kuluneiden kolmen viikon aikana.
Australian hallituksen mukaan vähintään 40 prosentilla australialaisista tulisi olla sovellus käytössään, jotta siitä olisi hyötyä tilastojen keräämiseksi.
Noin 26 miljoonan asukkaan Australiassa on arviolta 17 miljoonaa kännykkää.
Australian hallitus ja maan osavaltioiden hallinnot ovat purkaneet matkustusrajoituksia ja sallineet ravintoloiden ja baarien avata palveluitaan viime viikkojen aikana. Maassa on vahvistettu yli 7 100 koronatartuntaa ja 102 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.
Aiheesta lisää:
Australian koulut käynnistyvät – Suurimmassa osavaltiossa ensimmäinen nollan tartunnan päivä
Koronavirustartuntoja jäljittävän sovelluksen testaaminen alkaa Suomessa – samalla yhteiseurooppalaisen ratkaisun löytäminen näyttää yhä vaikeammalta