Kainuun ammattiopiston matematiikanopettajat Matti Gröhn ja Lea Hemminki ovat saaneet työstään tunnustusta.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö palkitsi kainuulaiset opettajat 2 500 euron stipendeillä, työstään toiminnallisen ja monipuolisen opetuksen parissa.
– Tuntuu hienolta, että pitkäjänteinen uurastus innostavien oppimistapojen edistämiseen ja kiinnostavien oppimateriaalien luomiseen on huomattu. Olimme uutisen saatuamme iloisesti tyrmistyneitä, Gröhn sanoo.
Gröhn ja Hemminki ovat tehneet opetuksessaan digiloikan jo ennen koronapandemiaa. Hemmingin mukaan kaksikko tekee tiivistä yhteistyötä, varmistaakseen mahdollisimman monipuolisen opetuksen.
– Ollaan huomattu, että on ehdottomasti olemassa tarve myös verkko-opintopolulle. Kehitämme opintoja koko ajan, että opiskelijan olisi mahdollisimman helppo ne suorittaa, riippumatta siitä, missä päin Kainuuta tai Suomea opiskelee, Lea Hemminki sanoo.
Koronakriisi toi verkko-opinnot kaikkien eteen nopealla aikataululla. Matti Gröhnin mukaan tämän kevään onnistumisista voidaan ottaa oppia tulevaisuutta varten.
– Kunhan koronaepisodi on takanapäin, niin toivon, että toisella asteella istahdetaan alas ja mietitään, miten tänä keväänä kokeiltuja malleja voitaisiin hyödyntää lähiopetuksen ohella. Niin, että jokaiselle opiskelijalle löytyy sopiva tapa opiskella, kehittyä ja toimia yhdessä, Gröhn sanoo.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!