Lappeenrantalainen Timo Kiskonen on yli 20 vuoden ajan ottanut polkupyöränsä ja polkenut kotoaan muutaman kilometrin pituisen matkan työttömien ruokalaan. Näin hän on tehnyt joka arkipäivä vuoden ympäri säällä kuin säällä.

– Ruokala on minulle hyvin tärkeä juttu. Saan syödäkseni ja se pistää liikkeelle joka päivä, Kiskonen kertoo.

Kiskonen jäi eläkeputken kautta eläkkeelle vuonna 1994. Siitä lähtien hän on ollut Lappeenrannan työttömien ruokalan vakikävijä.

Yksin asuvalle miehelle ruokala on tarjonnut paitsi edullista vatsan täytettä, myös seuraa muista ruokailijoista.

– Vakiporukka tullut tutuksi niin siinä jutellaan kaikenlaista, sanoo Kiskonen.

Kiskosen arki meni uusiksi maaliskuussa, kun ruokala pantiin kiinni koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

– Olen tehnyt poikamiesruokaa kotona. Potut keittänyt ja paistanut makkaraa, Kiskonen kertoo koronakevään aikaisesta syömisestään.

On kuitenkin mahdollista, että ruokala ei aukea enää ollenkaan. Tilanne hirvittää Kiskosta.

– Kyllä sitä syödä pitäisi. Muuten ei pysy hengissä.

Vuokria maksamatta

Työttömien ruokalaa ylläpitää Lappeenrannan seudun työnhakijat -yhdistys. Ruokala on työllistänyt muutaman kuntouttavassa työtoiminnassa olevan ihmisen kuukausittain.

Heitä ovat opastaneet yhdistyksen vapaaehtoiset. Yksi heistä on Marja Pylkkö. Hän on ollut puolisonsa Kauko Pylkön kanssa ruokalan toiminnassa mukana vuodesta 1997 alkaen.

– Tästä on tullut meidän elämäntapamme, eläkkeellä oleva Pylkkö sanoo.

Nyt ruokalan tilat omistava Valio on purkanut vuokrasopimuksen yhdistyksen kanssa. Yhdistyksellä on Valiolle vuokrarästejä kolmen kuukauden ajalta eli 5500 euroa.

Rahaa rästien maksamiseen ei ole. Yhdistys ei ole saanut riittävästi tuloja eikä kaupungilta ole tullut vielä tälle vuodelle avustusta.

– Tällä hetkellä tilanne on se, että ruokalatoiminta on vaakalaudalla, Pylkkö sanoo.

Toiminta pyörinyt avustusten varassa

Ruokala on toiminut nykyisessä paikassaan 1990-luvun puolivälistä alkaen. Ruokalan pitäminen on ollut yhdistykselle tappiollista. Tappioita ovat tähän asti paikanneet eri lähteistä tulleet avustukset.

Kuntouttavassa työtoiminnassa olevista henkilöistä yhdistys on saanut korvausta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriltä Eksotelta.

Viime aikoina ruokalassa on käynyt lounaalla 15–30 ihmistä päivässä. Lounastajien määrä on vuosien varrella vähentynyt. Parhaimpina päivinä syöjiä oli 60 päivässä.

Marja Pylkön mukaan vakituisia kävijöitä on sairastunut tai menehtynyt. Myös lounaan noussut hinta on karsinut jonkin verran asiakkaita.

– 50 sentin korotus vei pari työtöntä syöjää, kun he pitivät nousua liian isona, Pylkkö sanoo.

Työttömille ja eläkeläisille lounas on maksanut 4 euroa, muille 5,50 euroa.

Yhdistyksen tarkoituksena oli muuttaa ruokalan nimeä, jotta ihmiset eivät ajattelisi sen olevan ainoastaan työttömille. Nimikin oli jo tiedossa: Ruokamesta.

Näin asiakkaita ehkä olisi saatu lisää.

– Meillä ovat saaneet käydä syömässä kaikki halukkaat tähänkin asti, Pylkkö sanoo.

Valio on ilmoittanut yhdistykselle ja kaupungille, että ruokalan toiminta voisi jatkua, mutta vuokralaisena pitäisi olla jonkin muun tahon kuin työnhakijoiden yhdistyksen.

– Vuokralaisen pitää pystyä huolehtimaan vuokranmaksusta, kertoo Valion tekninen johtaja Jukka Partti sähköpostitse.

Kaupunki kehottaa yhteistyöhön toisen tahon kanssa

Lappeenrannan seudun työnhakijoiden vuokrarästit Valiolle syntyivät jo vuoden 2019 alkupuolella.

Lappeenrannan kaupunki oli siihen asti tilojen vuokralaisena. Kaupunki vuokrasi tilat edelleen työnhakijoiden yhdistykselle, mutta päätti luopua edelleenvuokrauksesta maksuepäselvyyksien takia.

Yhdistys siirtyi suoraan tilojen vuokralaiseksi. Se ei kuitenkaan heti voinut maksaa vuokraa Valiolle.

Maksamiseen tarvittiin kaupungin avustusta, joka tuli yhdistykselle vasta myöhemmin keväällä. Siltikään rahaa ei ollut riittävästi rästien maksamiseen.

Yhdistys on nyt pyytänyt kaupunkia vuokraamaan tilat jälleen, mutta turhaan. Kaupunki ei lähtökohtaisesti vuokraa omaan käyttöönsä ulkopuolisia tiloja.

Kaupunki on kuitenkin luvannut hoitaa yhdistyksen vuokrarästit Valiolle. Enempää tukea yhdistykselle ei ole tulossa tänä vuonna, ellei yhdistys saa toimintaansa uskottavalle ja taloudellisesti paremmalle tolalle.

Sen sijaan kaupunki kehottaa yhdistystä lyöttäytymään yhteen jonkin toisen yhdistyksen kanssa. Kaupunki perustelee kehotustaan kahdella syyllä. Ensimmäinen on yhdistyksen talousongelmat.

Toinen syy on se, että ruokalassa työskennelleet ovat moittineet puutteellista työnohjausta. Ohjaukseen kuuluu esimerkiksi keittiötehtävissä opastaminen.

– Toivomme, että yhdistys löytää yhteistyökumppanin, jonka kanssa toimintaa saataisiin paremmalle tasolle sekä laadun että talouden puolesta, kertoo Lappeenrannan kaupungin hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö Sanna Natunen.

Marja Pylkkö ei allekirjoita väitteitä puutteellisesta ohjauksesta.

Työttömien ruokalatoiminta hiipunut viime vuosina

Työttömien yhdistysten päätarkoitus on tukea työttömien terveydellistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä tukea heidän työllistymistään, huomauttaa Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Siitä syystä ruokalatoiminta on tärkeää, vaikkakin ruokaloiden toiminta on yhdistyksille yleensä taloudellisesti miinus-merkkistä ilman taloudellista tukea.

– Yhdistykset voivat tehdä ruokaloilla jonkin verran omaa varainhankintaa, jolla voidaan peittää esimerkiksi vuokrakuluja ja muita juoksevia kustannuksia, sanoo Haapakoski.

Työttömien yhdistysten ruokalatoiminnassa on kuitenkin ollut nähtävillä hiipumista viime vuosina eri puolilla maata.

Syynä on osittain työttömien yhdistysten toiminnan väheneminen, koska työllisyyskehitys on ollut hyvää ennen koronaa. Etenkin ravintola-alan työntekijöistä on ollut enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

Juuri ennen koronakriisiä ravintola-alan työllisyystilanne parani, jolloin työttömien yhdistysten ylläpitämiin ruokaloihin oli vaikea saada esimerkiksi työttömiä kokkeja.

Koronakriisin aikana on käynyt toisin päin: ravintola-alalta on lomautettu tai jäänyt täysin työttömäksi ihmisiä.

– Jos työttömyystilanne pitkittyy, olisi ruokalatoiminnalla potentiaalia, Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski pohtii.

Jyväskylässä toiminta päättyi liki 30 vuoden jälkeen

Yksi toimintansa kannattamattomana lopettaneista ruokaloista on Jyväskylässä sijainnut Jokikievari. Ruokalan toiminta päättyi hiljattain.

Lopetuspäätös kirpaisi Jyvässeudun työllistämisyhdistystä, koska yhdistyksen toiminta alkoi juuri ruokalasta 28 vuotta sitten. Viime aikoina ruokala työllisti yhteensä 25 pitkäaikaistyötöntä, osatyökykyistä, kuntoutujaa sekä oppisopimustyöntekijää.

Vaikeudet alkoivat kymmenen vuotta sitten, kun ruokalan toiminta luokiteltiin elinkeinotoiminnaksi. Aiemmin se oli ollut yleishyödyllistä toimintaa.

Elinkeinotoiminnaksi luokittelu tarkoitti sitä, että työllistämisyhdistys ei enää saanut ruokalaan julkisia avustuksia. Myös ruokalan työntekijöiden ohjaajien palkkauskustannuksiin tarkoitettu tuki putosi huomattavasti.

– Vähintään puolet palkasta piti tuottaa omilla tuloilla, Jyvässeudun työllistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa kertoo.

Lounasruokailusta saadut tulot eivät riittäneet kattamaan menoja. Suuriin hinnankorotuksiin yhdistys ei halunnut lähteä.

– Olemme toimineet työttömien yhdistyksen imagon alla, joten lounaan hinnan piti olla sillä tasolla, sanoo Tuohimaa.

Koronarajoitukset sulkeneet lisää ruokaloita

Koronavirusepidemia on sulkenut työttömien yhdistysten ylläpitämiä ruokaloita eri puolilla maata. Toimintaa voi jatkaa kesäkuussa, kun ravintoloita koskevia rajotuksia höllennetään.

Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka moni yhdistys pystyy ruokalan jälleen avaamaan.

Työttömien keskusjärjestön tekemän selvityksen mukaan valtaosa yhdistyksistä on joutunut supistamaan toimintaansa olennaisesti tai kokonaan koronavirusepidemian aikana.

Työntekijöitä on lomautettu ja irtisanottu.