Isot hotelliketjut suunnittelevat hotelliensa ovien avaamista koronaepidemian jäljiltä. Vain muutamat paikat ovat olleet viime kuukaudet auki.

Sokos-hotelleista Pohjois-Karjalassa on ollut auki ainoastaan Vaakuna Joensuussa. Muut hotellinsa Pohjois-Karjalan Osuuskauppa avaa porrastaen kesän mittaan.

Joensuun Scandic ilmoittaa avaavansa ovensa asiakkaille kesäkuun alussa. Greenstarin aikeista maakuntakeskuksessa ei ole tietoa.

Monet pienet hotellit ovat olleet auki koko korona-ajan. Näin esimerkiksi Pogostan Hovi Ilomantsissa ja Kiteenhovi Kiteellä.

Isommista Puustelli Lieksassa on pitänyt ovet auki, samoin maanantaista perjantaihin hotelli Julie Kontiolahdella.

Outokummussa sijaitseva Kyykerin Kartano on avautunut uudelleen kolme viikkoa sitten.

– Avasimme, kun kysyntää oli, erilaisissa työtehtävissä Outokummussa ja Joensuussa olevilla oli majoituksen tarvetta. Tilanne on tällä hetkellä ihan hyvä, kertoo yrittäjä Kaija Räsänen.

Kesän näkymiä Räsänen ei osaa vielä arvioida.

– Työmatkailu on silloin vähäistä, mutta toivotaan, että ihmiset uskaltaisivat liikkua kesän aikana kotimaassa.

Kyykerin Kartanon majoitusyrittäjä uskoo ja toivoo matkailun elpyvän kesäkaudella koronasta huolimatta.

– Kun pidetään turvallisuudesta ja hygieniasta hyvä huoli, niin kyllä se onnistuu, Kaija Räsänen luottaa.