PARIISI Presidentti Emmanuel Macronin LREM-puolue menetti tiistaina ehdottoman enemmistönsä Ranskan parlamentin alahuoneessa eli kansalliskokouksessa. Puolueen kansanedustajien määrä putosi 288:aan, kun osa edustajista loikkasi uuteen eduskuntaryhmään.
Ranskan kansalliskokouksessa on 577 paikkaa eli ehdottomaan enemmistöön vaadittaisiin 289 edustajaa.
Uusi eduskuntaryhmä on nimeltään ekologia, demokratia ja solidaarisuus (Ecologie, démocratie, solidarité). Se on LREM-puoluetta vihreämpi ja vasemmistolaisempi.
Uuden ryhmän puheenjohtajina toimivat LREM-puolueen entiset kansanedustajat Matthieu Orphelin ja Paula Forteza. Varapuheenjohtaja on Pariisin pormestariksi pyrkivä matemaatikko Cédric Villani. Ryhmä tiedotti aikovansa panostaa ympäristöpolitiikkaan sekä sosiaalisen ja alueellisen eriarvoisuuden vähentämiseen.
Sen jäsenet ovat kritisoineet Macronia liiasta oikeistolaisuudesta ja vaatineet kunnianhimoisempia ilmastotoimia.
Symbolisesti iso kolaus Macronille
Keskustaliberaali LREM-puolue perustettiin Macronin noustua presidentiksi vuonna 2017. Aluksi puolueella oli parlamentissa yli 314 kansanedustajaa, mutta rivit ovat viime vuosina vähitellen huvenneet.
Ehdottoman enemmistön menettäminen ei juuri haittaa hallitsemista, sillä presidentti Macron voi luottaa keskustaliberaalin MoDem-puolueen ja keskustaoikeistolaisen Agir-puolueen tukeen tärkeissä äänestyksissä.
Symbolisesti isku on kuitenkin iso. Macron nousi presidentiksi lupaamalla oikeisto–vasemmisto-jaon ylittävää politiikkaa ja yhteistyötä, mutta viime aikoina hänellä on ollut vaikeuksia vakuuttaa edes omat rivinsä tästä viestistä.
LREM-puolueen edustajien lipeäminen uuteen leiriin muistuttaa myös kiusallisesti edellisen presidentin François Hollanden kohtalosta. Hollanden sosialistipuolue ajautui pahoihin sisäisiin riitoihin, kun sen vasemman laidan edustajat ryhtyivät kapinoimaan presidentin liian oikeistolaiseksi kritisoimaansa politiikkaa vastaan.
Vanha epäluottamus noussut pintaan
Myös koronakriisi on koetellut presidentti Emmanuel Macronin suosiota. Ranskan johtoa on kritisoitu epidemian tempoilevasta hoidosta eikä Macronin kriisijohtaminen ole vakuuttanut kansalaisia.
Mielipidekyselyjen mukaan alle puolet ranskalaisista on tyytyväisiä Macronin politiikkaan. Pääministeri Édouard Philippe on tällä hetkellä selvästi presidenttiä suositumpi poliitikko, mikä saattaa tietää vaikeuksia Ranskan johtokaksikon keskinäisille suhteille.
Philippen suosiota selittänee hänen vakava ja hieman kuivakka tyylinsä, joka tuntuu herättävän ranskalaisissa koronaepidemian aikaan enemmän luottamusta kuin Macronin suurieleisyys.
Toisaalta Macronia painavat myös vanhat ongelmat. Viime talven eläkeuudistusta vastustavat mielenosoitukset ja toissatalven keltaliivimellakat verottivat Macronin suosiota ja presidentistä on samalla sementoitunut kuva elitistisenä ”rikkaiden presidenttinä”.
Pohjimmiltaan viime vuosien suurmielenosoitukset kertovat Ranskan syvästä jakautumisesta, jota koronakriisi on vain pahentanut.
Macronin politiikka on myös jäänyt kunnianhimoisista lupauksistaan, kun monet hänen ajamistaan rakenteellisista uudistuksista on peruttu tai jäädytetty.
Lue lisää:
Macron: "Kaikki uudistukset keskeytetään, olemme terveyssodassa"
Macron lupasi viedä Ranskan eläkeuudistuksen läpi lakoista huolimatta
Ranskan Emmanuel Macronin kausi on puolivälissä – Mitä uudistaja on saanut aikaan?