Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri on irtisanonut toiminnanjohtajansa Aki Utterin. Työsuhteen päättämisestä on sovittu yhteisymmärryksessä, todetan piirin tiedotteessa.
Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan mukaan taustalla ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Piirijärjestön taloutta on nakertanut puoluetuen lasku. Lisäksi koronakriisi on vaikeuttanut sekä varainhankintaa että jäsenhankintaa.
Toistaiseksi toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa oman toimen ohella puheenjohtaja Savola. Lisäksi osa tehtävistä ulkoistetaan.
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirille ja sisarjärjestöille jää Seinäjoella sijaitsevalle piiritoimistolle edelleen kolme työntekijää.