Keski-Pohjanmaalla on todennettu ensimmäinen koronavirustartunta, jonka alkuperää ei ole pystytty varmistamaan. Kyse on viime viikonloppuna paljastuneesta tapauksesta.
– En ole tästä erityisen huolestunut. Tämä oli odotettua, että tällainen tapaus tulee jossain vaiheessa, koska epidemia on jatkunut jo niin kauan, toteaa Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen.
Tartunnan saanut ei ollut liikkunut maakunnan ulkopuolella ennen sairastumistaan.
Keski-Pohjanmaalla on 23 todennettua koronavirustatuntaa. Yhtään potilasta ei ole sairaalahoidossa. Keski-Pohjanmaalla ei tullut ilmi huhtikuun loppupuoliskolla pariin viikkoon yhtään uutta tautitapausta.
Viime viikonloppuna varmistui kaksi ja maanantaina neljä uutta tartuntaa. Se oli epidemia-ajan suurin päivittäinen lukema. Nämä kaikki tartunnat kuuluvat Rahkosen mukaan samaan tartuntaketjuun.