Panssariprikaatissa Hattulassa on todettu jo toinen koronavirustartunta. Tartunta vahvistettiin torstaina aamupäivällä. Ensimmäinen tartunta vahvistettiin Panssariprikaatissa maanantaina.
Panssariprikaatin mukaan varusmies oli saanut tartunnan lomallaan Päijät-Hämeessä. Nyt sairastunut varusmies on hoidossa Parolannummen terveysasemalla, ja hänen oireensa ovat lieviä.
Samassa linja-autossa matkustaneet sekä samassa yksikössä kasarmilla altistuneet varusmiehet ja kantahenkilökunta on siirretty erilleen. Altistuneet henkilöt eivät ole olleet fyysisesti kontaktissa muihin varusmiehiin tai henkilökuntaan.
Panssariprikaatissa on tällä hetkellä muista erillään noin 20 kantahenkilökuntaan kuuluvaa ja noin 80 varusmiestä. Varusmiehet ovat erillään muista sekä kasarmialueella että Panssariprikaatin harjoitusalueilla.
Panssariprikaatissa palvelee parhaillaan noin 2 000 varusmiestä, jotka on jaettu kolmeen koulutusryhmään.
Kaikkiaan Puolustusvoimissa on varmistettu yli 30 koronavirustartuntaa, mukaan lukien jo parantuneet henkilöt.