Suomalaismuseot ovat olleet koronaepidemian takia suljettuina maaliskuun puolesta välistä lähtien.
Yleisö pääsee jälleen tutustumaan näyttelyihin 2. päivä kesäkuuta alkaen.
Poikkeusrajoitusten höllentämiseen ollaan tyytyväisiä.
– On ollut jo kova ikävä asiakkaita, toteaa yleisötyön intendentti Reetta Kalajo Espoon modernin taiteen museo EMMAsta.
– Olemme todella innoissamme, kun museo viimein avautuu. Samalla se on jännittävää ja haastavaa, sanoo helsinkiläisen Designmuseon asiakkuuspalvelupäällikkö Kirsi Arppo.
Haastaviksi koetaan pikaisesti valmisteltavat turvatoimet. Aiemmin museoissa on huolehdittu, etteivät esineet vaurioidu, nyt kyseessä on ihmisten terveys.
– Emme halua altistaa ketään koronavirukselle ja joudumme tekemään järjestelyjä, jotta henkilökunnalla ja asiakkailla olisi turvallista olla, Arppo jatkaa.
Museoissa ei toikkaroida miten sattuu
Museoissa varaudutaan uuteen aikaan monin tavoin.
Lippukassoille rakennetaan samanlaiset turvalasit kuin ruokakaupoissa ja asiakkaille tulee merkittyjä kulkureittejä ruuhkien estämiseksi.
Lattioihin kiinnitetään turvavälistä muistuttavia tarroja ja seinille ohjekylttejä. Näkyville on nostettu käsidesipulloja ja siivousta tehostetaan.
Henkilökunta kuten oppaat voivat halutessaan käyttää kasvomaskeja.
Lisäksi ruokakauppojen esimerkin mukaisesti riskiryhmään kuuluville on tulossa erityisesti heille tarkoitettuja vierailuaikoja.
– En näe mitään syytä, miksei myös museoissa varattaisi heille omia aikaslotteja. Ne on jo muuallakin hyviksi todettu, Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä sanoo.
Designmuseossa on suuunniteltu risikiryhmiin kuuluville tiettyä, vierailuun tarkoitettua kellonaikaa tai kokonaista päivää.
Samaa on pohdittu myös EMMAssa.
– Haluamme tarjota heille rauhallisen mahdollisuuden nauttia taiteesta. Taiteen tarve ei poistu iän myötä, Reetta Kalajo muistuttaa.
Pienessä museossa 20 asiakasta voi olla tungos
Museot saavat opetus- ja kulttuuriministeriöltä tarkennetut turvallisuusohjeistukset ennen kesäkuun alkua.
Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levän mukaan niille on tällä hetkellä suuri tarve. Epätietoisuutta on muun muassa siitä, kuinka paljon ihmisiä voi kerralla päästää sisään museoon.
– Liiton toive on, ettei ohjeissa anneta yhtä sallittua henkilölukumäärää, Levä sanoo.
Hän muistuttaa, että Suomessa on noin 350 ammattimaisesti hoidettua museota. Osa on niin suuria, että saleissa mahtuu väljästi liikkumaan satoja museovieraita yhtä aikaa.
– Sitten on pieniä museoita, joissa jo 20 asiakasta saattaa olla tartuntavaaran näkökulmasta liikaa.
Korona vei museoilta miljoonat
Poikkeustilan vaikutukset ovat olleet suomalaismuseoille huomattavat.
Kun museot suljettiin, tyrehtyi pääsylippujen ja museokauppojen oheistuotteiden myynti. Museoliiton mukaan korona-aika on lohkaissut museoiden tuotosta 5-7 miljoonaa euroa.
– On ollut epätoivon hetkiä, mutta on ollut myös uuden oppimista. Nyt näyttää jo valoisammalta, yleisötyön intendentti Reetta Kalajo sanoo.
– Toivotaan, että pystymme pitämään museot auki turvallisesti eikä niitä tarvitse uudestaan sulkea.
Parhaillaan museoissa rakennetaan valmiiksi uusia näyttelyitä.
Emmassa on esillä 2.6. alkaen venäläissyntyisen keramiikkataiteilija Michael Schilkinin (1900-1929) eläinhahmoja.
Designmuseon Travel as a Tool -näyttely kertoo matkustamisen merkityksestä muotoilijoiden ja arkkitehtien työssä.
Reetta Kalajoa ja Kirsi Arppoa jännittää, miten yleisö löytää näyttelyihin koronatauon jälkeen.
– Voi olla, että tulee jonkinlainen ryntäys, koska ihmisillä on nyt valtava kulttuurinälkä, Arppo toteaa.
– Uskon, että ihmiset ovat vielä aika varovaisia. Luulen, että alku on sellaista tunnustelua, Kalajo sanoo.