Yhteistoimintaneuvotteluista huhtikuun alkupuolella ilmoittanut Luumäen kunta peruu lomautukset.

Luumäen kunnanjohtaja Anne Ukkonen teki kunnanhallituksen maanantai-illan kokouksessa päätösehdotuksen, jonka mukaan lomautuksille ei ole enää perustetta, koska koronavirukseen liittyvistä poikkeusoloista johtuvia rajoituksia puretaan.

Kunnanhallitus hyväksyi Ukkosen ehdotuksen.

Poikkeusoloista johtuvat yhteistoimintaneuvottelut aloitettiin Luumäellä huhtikuun 20. päivänä ja ne koskivat koko henkilökuntaa.

Henkilöstöä koskeviksi toimenpiteiksi suunniteltiin tehtävien uudelleen järjestelyjä, osa-aikaistamisia ja enintään 90 päivää kestäviä lomautuksia.

Suomen hallitus ilmoitti 4. toukokuuta, että kirjastot, nuoriso- ja liikuntatilat avataan asteittain, ja lapset ja nuoret palaavat kouluun.