Kun koronarajoitukset purkautuvat asteittain, epidemian eteneminen riippuu paljon suomalaisista itsestään. Aikovatko he yhä pysyä kotona ja välttää ihmisten tapaamista?

Ylen kyselyn mukaan 88 prosenttia suomalaisista kertoo rajoittaneensa ystäviensä ja sukulaistensa tapaamisia koronan vuoksi. Heistä lähes kaikki kertovat jatkavansa samalla tiellä ja rajaavansa kontaktien määrää jatkossakin.

63 prosenttia aikoo tavata muita joko jonkin verran tai selvästi enemmän, kun koronarajoitukset höllentyvät touko-kesäkuussa. Silti vain 2 prosenttia suunnittelee tapaavansa ihmisiä samaan tapaan kuin ennen kriisiä.

Suomalaiset näyttävät katsovan, ettei paluu entiseen sosiaaliseen elämään ole vielä mahdollinen. Tämä tarkoittanee, että ystäviä ja läheisiä tavataan kesällä turvavälein ja etäyhteyksin.

Kyselyn perusteella kaikenikäiset suhtautuvat lähikontakteihin pääasiassa varovaisesti. Nuoret aikovat tavata muita ihmisiä jatkossa vain hieman huolettomammin kuin heitä vanhemmat suomalaiset.

12 prosenttia suomalaisista ei ole rajoittanut tapaamisiaan koko epidemian aikana. Heidän tulevista tapaamisaikeistaan ei kysytty.

Askel kerrallaan uuteen normaaliin

Hallitus kertoi viime maanantaina, kuinka yhteiskuntaa ryhdytään portaittain avaamaan. Suomen hybridistrategiaa on luonnehdittu luettelolla "testaa, jäljitä, eristä ja hoida", mutta nyt suunnitelmaan saatiin myös konkreettisia askeleita.

Ensimmäisenä avautuivat kirjastojen lainauspalvelut, ja tämän viikon torstaina päiväkodeissa ja kouluissa siirrytään lähiopetukseen.

Kesäkuun alussa ravintolat avautuvat asteittain, kokoontumisrajoitusta löysätään 50:een ihmiseen ja julkisia sisätiloja, kuten museoita, teattereita ja harrastuspaikkoja, otetaan käyttöön. Myös urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1. kesäkuuta alkaen erityisjärjestelyin.

Esimerkiksi ravintoloiden osittainen avaaminen kuitenkin edellyttää, että ensin tehtyjen rajoitusten purkamisen seuraukset ja yleinen epidemiologinen tilannearvio tukevat päätöstä.

Isojen, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen on hallituksen linjauksella kielletty 31. heinäkuuta saakka, mutta tuleva kokoontumisrajoituksen höllentäminen tarkoittaa, että pieniä, maksimissaan 50 hengen kokoontumisia voidaan jatkossa järjestää.

Ryhtyvätkö suomalaiset käymään tapahtumissa, kun se on jälleen mahdollista?

Ylen kyselyn mukaan suomalaiset jakautuvat suunnitelmissaan selkeästi kolmeen ryhmään.

Reilu kolmannes aikoo käydä tapahtumissa, kun 50 hengen kokoontumisrajoitus sen mahdollistaa. Sen sijaan 30 prosenttia sanoo, ettei uskalla mennä tapahtumiin. Lähes yhtä moni ilmoittaa, ettei käy tapahtumissa, oli koronaa tai ei.

7 prosenttia suomalaisista ei vielä tiedä, osallistuvatko he jatkossa pieniin tapahtumiin.

Kukaan ei tiedä, miltä tautitilanne näyttää kesällä, kun koronarajoituksia lievennetään. Hallitus onkin painottanut, että jokaisen rajoitustoimenpiteen purkamisen jälkeen tilannetta arvioidaan ja tarvittaessa säädetään uusia rajoituksia taudin hillitsemiseksi.

Näin kysely tehtiin

Taloustutkimus haastatteli Ylen toimeksiannosta 2143 henkilöä 8.–11.5.2020.

Kysely tehtiin verkkopaneelissa, ja otos edustaa yli 15-vuotiaita suomalaisia.

Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan Suomen väestötilastoja vastaaviksi.

Virhemarginaali on noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Aiheesta lisää illan A-studiossa. Vieraina perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen ja Helsingin yliopiston keuhkosairauksien ja allergologian professori Marjukka Myllärniemi.

Lue myös:

Kesäksi tautipiikki? Epidemian kulkuun vaikuttaa nyt rajoitusten höllentämisen ja tartuttavuuden välinen tasapainoilu

Rajoitusten purkamisen taustalla oleva 80-sivuinen Hetemäen raportti julkistettiin – siitä selviää, että normaalielämään palataan luultavimmin vasta ensi vuonna