Turun yliopiston tutkijat selvittävät karttakyselyllä, miten koronatilanne on muuttanut asukkaiden ulkoilemista. Suuri osa turkulaisista on joutunut muuttamaan arkeaan huomattavasti koronavirustilanteen seurauksena.
Poikkeusoloissa kaupunkien viherympäristöt voivat olla tärkeämpiä kuin koskaan. Luonnossa liikkuminen vaikuttaa myönteisesti fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin ja mahdollistaa samalla sosiaalisen etäisyyden.
– Olemme laatineet verkossa täytettävän karttakyselyn, jolla keräämme tietoa luonnossa liikkumisesta, luonnon merkityksistä sekä hyvinvointivaikutuksista turkulaisten keskuudessa, kertoo tutkija Salla Eilola Turun yliopiston Maantieteen ja geologian laitokselta tiedotteessa.
Kysymysten ohella vastaaja pääsee merkitsemään kartalle paikkoja, joissa ulkoilee ja liikkuu normaalioloissa sekä nyt koronaviruksen aikana. Tulokset kertovat havainnollisesti paikkatietona, minkälaisia muutoksia turkulaiset kokevat tapahtuneen ulkoilussa.
Kysely toteutetaan osana Suomen Akatemian rahoittamaa GreenPlace-tutkimushanketta. Tutkimuksella pyritään vaikuttamaan Turun kaupungin ulkoilu- ja viheralueiden suunnitteluun sekä sietokykyyn myös tulevissa, esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Kysely on tarkoitettu vähintään 15-vuotiaille turkulaisille.