Valitovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) pitää työelämäprofessori Vesa Vihriälän työryhmän raporttia erittäin tärkeänä sopeutettaessa talouspolitiikkaa koronaviruksen aiheuttaman kriisin jälkeiseen aikaan.

– Kuten raportissa oli niin nopeasti täytyy tehdä toimia koronaa vastaan. Sitten siirrytään talouden aukaisuvaiheeseen, jolloin elvytetään. Silloin pitää pystyä myös päättämään niistä uudistuksista, mitä elvytyksen jälkeen tehdään. Jos ei uudistuksista pystytä päättämään, niin sitten täytyy tietenkin sopeuttaa, kuten hekin mainitsevat, Kulmuni sanoo.

Kulmuni sanoo, että vaikka hallitus ei ole vielä koko raporttia ehtinyt lukea, niin raportti luo niin sanotun ison kuvan keinoista saada Suomi koronakriisin jälkeen nousuun. Elvytyspanostusten lisäksi tarvitaan Kulmunin mukaan myös uudistuksia.

Kulmunin mukaan uudistukset koskevat sosiaali- ja terveyspalveluja, yrittäjyyden vahvistamista ja työmarkkinoille luotavia joustoja ja samaan aikaan myös turvaa. Näillä kestävyysvajetta on tarkoitus kuroa umpeen paitsi nykyisellä vaalikaudella, myös vuosikymmenen perspektiivillä.

Kulmuni sanoo, että Vihriälän työryhmän antamat askelmerkit ovat selkeät. Kun taloutta voidaan alkaa avaamaan pikku hiljaa, on myös tärkeää saada elvyttäviä toimia liikkeelle. Samalla julkisen talouden tasapaino vaatii sopua pitkän aikavälin uudistuksista ja lyhyemmän aikavälin sopetuttamisesta.

Vihriälän raportin tilaajina olivat elinkeinoministeriö ja valtiovarainministeriö. Työryhmän maalaama kuva Suomen talousnäkymistä on kuitenkin valtiovarainministeriön arviota synkempi.

– Kukaan ei osaa tietenkään ennustaa tulevaisuutta, mutta vanha peräpohjalainen totuus on, että pessimisti ei pety, Kulmuni kommentoi näkemysten eroja.

Kulmunin mukaan tärkeintä on nyt luoda turvallisuuden tunnetta arjen toimiin. Se on hänen mukaansa tärkeää paitsi koronaviruksen hoitamisessa, myös talouden kannalta.

Talousturvallisuutta ollaan luomassa talouselämän yleistuella. Sitä on valmisteltu elinkeinoministeriössä valtiovarainministeriön tuella.

– Toivottavasti pääsemme siinä jo ensi viikolla eteenpäin. Se on tärkeä elementti, jotta suomalaisia firmoja saadaan pidettyä pystyssä koronakriisin yli.

Yleistuen suuruudesta hän ei suostu vielä tarkemmin kertomaan.

– Ensi viikolla hallitus pystyy siitä jo tarkasti kertomaan, Kulmuni lupaa.

Lisää aiheesta:

Miten Suomi selviää koronakriisistä? Vihriälän selvitysryhmä esittää hallitukselle oppivelvollisuuden pidentämistä, lukukausimaksuja ja tukea yrityksille

Uusimmat tiedot koronaviruksesta