Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Vaikka monet tulevat muistamaan tämän vuoden merkkitapahtuman poikkeusoloista, on se joillekin perheille myös ensimmäinen äitienpäivä.
Kajaanilaisessa Kurosen perheessä on kolme koiraa ja nyt myös elämän tahtipuikkoa heiluttava parin kuukauden ikäinen esikoinen.
Tuore äiti odottaa tulevaa merkkipäivää mielenkiinnolla.
– Äitienpäivä on erilainen kuin muina vuosina, joten se tuntuu erityiseltä. En tiedä, mitä mies on keksinyt, mutta toivottavasti luvassa on jotakin spesiaalia, Annu Kuronen kertoo.
Kurosen mukaan äitiys on muuttanut elämässä kaiken. Toisaalta muutos ei ole niin suuri kuin olisi voinut odottaa, koska vastuun ottamista on harjoiteltu jo nelijalkaisten perheenjäsenten kanssa.
– En voi sanoa, että olisin potenut älytöntä vauvakuumetta, mutta meillä lapsi oli suunniteltu ja odotettu. Olemme todella onnellisia, Kuronen sanoo.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!