Helsingin kaupungin uusimpien tietojen mukaan covid-19-tartuntoja on keskimäärin kolme tuhatta asukasta kohden.

Helsingin kaupungin verkkosivuilla julkaistun tartuntatilastokartan näet täältä.

Tartuntoja on kaikkialla Helsingissä erilaisilla asuinalueilla. Useilla alueilla tartuntamäärät ovat pieniä. Toisilla alueilla tartuntamääriin voi vaikuttaa alueella sijaitseva ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon yksikkö.

Tartunnat painottuvat kuitenkin edelleen Itä-Helsingin alueelle.

Eniten tartuntoja on ollut Kontula-Vesala postinumeroalueella, jossa niitä on raportoitu 202. Etelä-Vuosaaren lukema on 116 ja Itäkeskus-Marjaniemen 57.

Alueellisissa luvuissa ovat mukana kaikki tähän asti tartunnan saaneet ja myös parantuneet. Suurin osa helsinkiläisistä tartunnan saaneista on jo parantunut.

Kaupungin tilastojen mukaan helsinkiläiset käyvät kaikilla alueilla hyvin testeissä. Vähemmistöjen tilanne on nyt tasoittunut.

Suurin osa kuolleista hoivapalvelujen asiakkaita

Kaikkiaan 2 127 helsinkiläistä on sairastunut tautiin. Kuolleita on 132. Heistä 80 on ollut hoivapalvelujen asiakkaita.

Yle kertoi huhtikuun loppupuolella, että esimerkiksi Kontulan seniorikeskusessa työntekijät ovat olleet jaksamisensa äärirajoilla.

Kaupungin mukaan epidemia on taittumassa hoivakodeissa ja osa karanteeneista on purettu.

Helsingissä on yhteensä 79 hoivakotia. Osa niistä tuottaa palvelua kaupungille ostopalvelusopimuksella. Hoivakodeissa asuu noin 4 400 ihmistä.

Tällä hetkellä koronatartuntoja on 15 hoivakodissa, sekä kaupungin omissa että ostopalveluyksiköissä.

Juttua on täydennetty 8.5. klo 9.03 alueellisten tartuntamäärien ja hoivakoteihin liittyvien tietojen osalta.