Maapallon toisella puolella sijaitsevassa Uudessa-Seelannissa ei todettu alkuviikosta kahtena peräkkäisenä vuorokautena yhtään uutta koronavirustartuntaa. Keskiviikkona uusia tapauksia oli kaksi, torstaina ja perjantaina yksi.

Epidemia on saatu asukasluvultaan Suomea hieman pienemmässä saarivaltiossa ainakin hetkellisesti talttumaan.

Uuden-Seelannin malli perustuu suunnitelmaan viruksen tukahduttamisesta. Maassa on ollut erittäin tiukkoja rajoitustoimia, joiden lisäksi on tehty paljon koronatestejä ja jäljitetty tehokkaasti altistuneita.

Suomessakin osa asiantuntijoista kannattaa tukahduttamismallia, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjan mukaan tukahduttaminen ei ole pidemmällä tähtäimellä mahdollista.

Suomen hallituksen hybridistrategiassa rajoituksia höllennetään, minkä seurauksena tautitapausten määrän arvioidaan kasvavan.

Vielä liian aikaista arvioida Uuden-Seelannin onnistumista

Kysyimme kahdelta asiantuntijalta arviota Uuden-Seelannin valitsemasta mallista ja maan tilanteesta.

Evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta tunnetaan tukahduttamismallin kannattajana. Aivelo pitää Uudesta-Seelannin tilannetta lupaavana.

– Kaikki uutiset paikoista, joissa tartuntojen määrät on pystytty pitämään hyvin matalina ovat tärkeitä ja rohkaisevia sen suhteen, että virusta voidaan ainakin alueellisesti hallita.

Johtava asiantuntija Jussi Sane THL:stä ei usko, että tartunnat voivat pysyä Uudessa-Seelannissa kovin pitkään nollassa tai lähellä nollaa, mikäli tukahduttamisella tarkoitetaan sitä.

– Tällaisia voittoja voidaan saada toki lyhyellä tähtäimellä eli saada virus pidettyä hyvinkin kurissa, mutta mikäli virus käyttäytyy niin, että se jää kiertämään niin silloinhan tämä tilanne tietysti vaikeutuu huomattavasti.

Sane muistuttaa asiantuntijoiden välillä vallitsevasta yksimielisyydestä siitä, että koronavirus tulee todennäköisesti kiertämään maailmassa vielä pitkään.

– Jos tämän ottaa huomioon, niin silloin on vaikea uskoa, että Uusi-Seelanti ei koskaan enää kohtaisi virusta. En tarkastelisi asiaa näin lyhyellä tähtäimellä, että kun nyt ei ole tartuntoja, niin se ikään kuin tarkoittaisi sitä, että virus on tukahdutettu kokonaan. Sitä on aivan liian aikaista sanoa.

Tiukat rajoitukset otettiin Uudessa-Seelannissa nopeasti käyttöön

Uudessa-Seelannissa aloitettiin Suomea tiukemmat rajoitustoimet melko pian ensimmäisen koronavirustapauksen jälkeen.

Uuden-Seelannin ensimmäinen tartunta todettiin helmikuun toiseksi viimeisenä päivänä ja hätätila julistettiin vajaa kuukausi myöhemmin maaliskuun 25. päivä. Samalla otettiin käyttöön tiukat rajoitustoimet. Ensimmäinen koronakuolema vahvistettiin Uudessa-Seelannissa neljä päivää myöhemmin.

Suomessa ensimmäinen koronavirustartunta todettiin tammikuun lopussa. Rajoitustoimet, kuten koulujen sulkeminen, alkoivat 18. maaliskuuta.

– Epidemia saadaan toki aika nopeasti hallintaan silloin, kun hyvin nopeasti ja voimakkaasti vähennetään ihmisten välisiä kontakteja. Se, ettei uusia tartuntoja ole viime päivinä Uudessa-Seelannissa juuri havaittu johtuu varmasti nimenomaan voimakkaista ja nopeista toimista, THL:n Jussi Sane kommentoi.

Tiukkojen rajoitustoimien aikaan uusiseelantilaisten oli italialaisten ja espanjalaisten tavoin pääsääntöisesti pysyttävä kodeissaan. Kokoontumiset oli kielletty ja matkustaminen tiukasti rajoitettua. Koulut, julkiset tilat ja kaikki muut kuin välttämättömät liikkeet olivat suljettuina.

Viime viikolla rajoituksia helpotettiin ja ensi viikolla rajoitusten purkamista jatketaan. Pääministeri Jacinda Ardernin mukaan Uuden-Seelannin rajat pysyvät kuitenkin vielä pitkään kiinni.

Uudessa-Seelannissa tavoitteena on ollut saada tartuntojen määrä mahdollisimman alhaiseksi. Yhteensä tartuntoja oli todettu perjantaihin mennessä 1 490 ja koronaviruksen aiheuttamaan tautiin oli kuollut 21 ihmistä.

– Heidän ajatuksensa on se, että maassa on nollatoleranssi viruksen leviämiselle. Se tarkoittaa, että uusia tapauksia saattaa tulla, mutta kaikki uudet tapaukset pyritään tehokkaasti testaamaan ja jäljittämään, tutkijatohtori Tuomas Aivelo summaa.

Perjantaihin mennessä Uudessa-Seelannissa oli testattu 175 835 ihmistä eli miljoonaa kohti 36 463 ihmistä. Suomessa oli testattu torstaihin mennessä 112 100 ihmistä, mikä on miljoonaa kohti 20 232 testiä.

Aivelo: Uuden-Seelannin linja on hallitumpi

Uuden-Seelannin valitseman tukahduttamismallin tavoitteena on pysäyttää tartuntaketjut kokonaan ja valvoa, ettei virus pääsisi leviämään uudestaan. Evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo pitää maan valintoja onnistuneina.

– Uuden-Seelannin tilanne osoittaa meille, että ainakin lyhytaikaisesti voidaan laskea tartuntamäärät hyvin mataliksi. Eli pystytään pysäyttämään viruksen leviäminen ja saadaan selvitettyä tartuntaketjut.

– Selkeästi Uudella-Seelannilla on vahva poliittinen tahto siihen, että tällä tavalla pystytään hallitsemaan koko pandemia siihen asti, kun rokote saadaan.

Uusi-Seelanti on ilmoittanut purkavansa rajoituksia sitä mukaa, kun kapasiteetti testata ja jäljittää paranee.

Aivelo toteaa, ettei Suomessa ole selkeästi kerrottu minkä mallin ja mittarin perusteella rajoituksia puretaan tai kiristetään. Hän viittaa hallituksen maanantai-illan tiedotustilaisuuteen.

– Mitään selkeitä mittareita ei kerrottu, vaan epidemiologinen tilanne on se mitä arvioidaan. Se kuulostaa siltä, että käytännössä ei ole selkeää suunnitelmaa siitä mikä on tavoitesuunta mihin Suomessa mennään.

Aivelon mielestä Uuden-Seelannin tilanne on hallitumpi ja selkeämpi kuin Suomen.

– Hallitumpi siinä mielessä, että tartuntatapauksia on vähemmän ja selkeämpi siinä mielessä, että hallitus on sanonut mitä he tekevät ja mitkä ovat tavoitteet pidemmälläkin aikavälillä.

Sane: Viruksen tukahduttaminen kokonaan on epärealistista

THL:n Jussi Sane ei näe Uuden-Seelannin ja Suomen linjoissa sinänsä valtavan suurta eroa.

– Tämä ei ole niin mustavalkoista kuin välillä annetaan ymmärtää eli että on joko tukahduttaminen tai että annetaan viruksen juosta tuosta vain läpi väestön. Se ei ole niin yksinkertaista.

– Tämä virus tulee kiertämään maailmassa todennäköisesti pitkään. Sen tukahduttaminen kokonaan tuntuu maailman mittakaavassa epärealistiselta.

Uuden-Seelannin terveysministeriön mukaan 70 prosenttia tautitapauksista on ollut peräisin ulkomailta tai liittynyt ulkomailta tuotuun tautiin.

Pääministeri Jacinda Ardern on sanonut, että maan rajat pysyvät vielä pitkään suljettuina. Rajojen sulkeminen on THL:n Jussi Sanen mukaan tehokas keino pitää virus poissa maasta, mutta sekään ei ole mikään takuu siitä. Sane muistuttaa, että pandemia levisi myös maihin, joissa rajat suljettiin aikaisin.

– Täytyy kuitenkin miettiä myös toista puolta eli että onko se pitkällä tähtäimellä mahdollista yhteiskunnan toimivuuden, talouden ja siten myös yleisesti terveydenhuollon kannalta, verorahoilla sekin pyörii. Onko se realistista. Se on se tasapainottelu tässä, Jussi Sane arvioi rajojen kiinni pitämistä.

Todellinen tilanne viruksen leviämisen suhteen selviää vasta, kun Uudessa-Seelannissa aletaan avata rajoja. Suuri kysymysmerkki on se, kuinka paljon uusia tautitapauksia tulee ja miten tartuntaketjut pystytään tunnistamaan ja pysäyttämään.

– On mielenkiintoista kuinka nopeasti Uusi-Seelanti pystyy avaamaan uudestaan yhteiskuntaansa. Sittenhän tämä kuulostaa erittäin hyvältä taktiikalta, jos Uusi-Seelanti pystyy suhteellisen nopeasti avaamaan yhteiskuntaansa niin, että maa olisi huomattavasti avoimempi kuin esimerkiksi Ruotsi. Silloin se puhuisi sen puolesta, että Uuden-Seelannin tapa on taloudellisesti kannattava tapa edetä, pohtii tutkijatohtori Tuomas Aivelo.

Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta.

Lue lisää:

Pitääkö koronavirus yrittää tukahduttaa vai ei? Tämä avainkysymys jakaa Suomen asiantuntijat kahteen leiriin