Tampereen Yhteiskoulun lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva Elna Äyhynmäki istui junassa matkalla Kokkolaan, kun hallitus maaliskuun puolivälissä 2020 päätti koulujen siirtymisestä etäopetukseen koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

Äyhynmäki jäi etäkouluun lapsuudenkotiinsa.

– Maksan Tampereen soluasunnosta vuokraa, ja opiskelen kotona Kokkolassa, hän kertoo elämästään seitsemän etäopiskeluviikon jälkeen.

Lukiolainen ei ole käynyt tänä aikana kertaakaan Tampereella. Ei edes hakemassa lisää vaatteita, vaikka mukana oli vain pieni kassi, kun hän luuli maaliskuussa tulevansa muutaman yön visiitille.

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOAS:n palvelujohtaja Pia Ylimäki uskoo, että valtaosa heidän asukkaistaan on kuitenkin jäänyt etäopiskelemaan Tampereelle.

– Mitään suurta liikehdintää ei ole ollut näkyvissä, hän kertoo.

Suurin osa TOAS:n asukkaista on korkeakouluopiskelijoita. Lukiolaisia heistä on vain muutama prosentti.

Opiskelija-asuntosäätiöllä on kuitenkin soluhuoneita tällä hetkellä normaalia enemmän vapaana. Tämä johtuu siitä, että suurin osa ulkomaalaisista opiskelijoista palasi kotimaihinsa ennen rajojen sulkeutumista.

Opiskelijan Tampere-yhdistyksen asiantuntija Kati Aaltonen kertoo, että kaupungista lähti satoja ulkomaalaisia opiskelijoita.

Vanhemmat auttavat vuokranmaksussa

Elna Äyhynmäen soluasunnosta juoksee jatkuvasti 370 euron kuukausivuokra. Se menee kokonaan omasta pussista, koska esimerkiksi Kelan opintotuen piiriin pääsee vasta 17-vuotiaana. Äyhynmäki saavuttaa virstanpylvään loppusyksystä.

– Onneksi vanhempani maksavat vuokran, kun kesätyötkin jäivät saamatta. Työpaikoista tuli vain vastauksia, ettemme palkkaa koronatilanteen takia ketään, Äyhynmäki kertoo.

TOAS:n palvelujohtaja Pia Ylimäen mukaan korona-aikana on tehty välillä joustoja opiskelijoiden tilanteen helpottamiseksi.

– Esimerkiksi vuokra-asioissa helpotukset ovat olleet luonteeltaan maksuajasta sopimista ilman ylimääräisiä kuluja.

Ulkokomaalaisten opiskelijoiden kotiinlähtöä helpotettiin antamalla heidän irtisanoa määräaikainen sopimuksensa irti ennen virallista kuukauden irtisanomisaikaa.

Lauri Peltolan kotikonnuilta Kaustiselta on opiskelupaikkaan Kokkolaan matkaa vajaat 50 kilometriä.

Matka, bussiaikataulut ja lukion urheiluakatemia saivat pojan hankkimaan vuokra-asunnon Kokkolasta.

– Kulkeminen tulisi liian raskaaksi, kun urheiluakatemian treenit ovat aamulla. Tai olivat ennen koronaa, Peltola kertoo.

Kokkolan Suomalaisen lukion ensimmäisen vuoden opiskelija on syksystä 2019 asti asunut 23,5 neliön yksiössä

Kun korona siirsi koululaiset ja opiskelijat etäopetukseen, Peltolan vanhemmat toivoivat poikaa takaisin Kaustiselle, mutta hän halusi pysyä Kokkolassa.

– Tietysti mietin, onko järkeä asua täällä. Mutta olen jo tottunut asumaan yksin, eikä vanhempien luona ole samanlaista omaa rauhaa.

Kukkaro olisi kiittänyt vuokra-asunnosta luopumista. Yksiön vuokra on kuukaudessa 420 euroa ja vesimaksu 20 euroa. Peltola sanoo olevansa kiitollinen vanhemmilleen, jotka auttavat taloudellisesti.

Opiskelijan rahat eivät riittäisi asumiseen, elämiseen ja koulunkäyntiin.

– Saan Kelalta opintotukea 101 euroa ja asumistukea 281. Ne eivät riitä edes kattamaan vuokraa, Peltola toteaa.

Äyhynmäki vaihtaa yksiöön, Peltola etsii isompaa asuntoa

Hallitus linjasi vapun 2020 jälkeen, että peruskoululaiset palaavat lähiopetukseen 14. toukokuuta 2020. Lukioissa ja ammattioppilaitoksissa etäopetus saa jatkua kesälomaan saakka, koska toisen asteen oppilaat eivät ole lain velvoittaman oppivelvollisuuden piirissä. Päätösvalta asiassa on kunnilla.

Äyhynmäki ja Peltola ovat jo saaneet tiedon, että omat koulut pysyvät suljettuna ja opetusta jatketaan etänä.

Peltola on tyytyväinen, mutta Äyhynmäellä on ristiriitaiset fiilikset. Hän kertoo, että ensin koulun käyminen etänä tuntui oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut.

– Toisaalta on yllättävästi yhä enemmän ikävä sitä, että olisi noustava ajoissa ja ehdittävä kahdeksaksi kouluun, Äyhynmäki sanoo.

Molemmat kaipaavat kavereiden näkemistä. Kumpikin kertoo pysyneensä aika hyvin koronaeristyksessä, ja tavanneensa ystäviään lähinnä virtuaalisesti.

Yksin asuvan Peltolan vapaa-aika on kulunut somessa. Hän on innostunut myös Tiktok-videoiden tekemisestä

– En ole pitänyt porukalle bileitä, eikä tänne mahtuisikaan kerralla suurta porukkaa, hän naurahtaa.

Peltolalla on haku päällä edes vähän isommasta asunnosta. Myös Äyhynmäellä on suunnitelmissa muutto. Hän on ollut elokuusta 2019 asuntojonossa ja saanut äskettäin tiedon, että saa halutessaan yksiön.

– Soluasuminen on ihan ok, mutta olen huomannut, että olen ihminen, jolle omat aikataulut ja oma järjestys ovat tärkeitä.