Metsähallitus varautuu kanalintulupamyynnissään koronaviruspandemian mahdolliseen toiseen aaltoon syksyllä.
Viime vuonna metsästyslupia myytiin yhteensä yli 71 000 kappaletta.
Kesäkuussa myyntiin tulee noin 50 prosenttia edellisen vuoden koko lupamäärästä. Lopullinen ensi syksyn lupamäärä ratkaistaan riistalaskentojen jälkeen elokuussa. Lupien määrä on sidoksissa lintujen määrään.
Kanalinnustuksen vuorokausilupien myynti alkaa maanantaina 8. kesäkuuta alkavalla viikolla.
Varatut luvat voi maksaa elokuussa. Näin menetellään, koska Metsähallitus seuraa koronaviruspandemian vaikutuksia syksyn metsästykseen.
Metsähallituksen eräpalvelujen ylitarkastaja Ahti Putaala kertoo, että he varautuvat nyt pahimpaan skenaarioon.
– Emme halua sellaista tilannetta, että meillä olisi satoja tai tuhansia maksettuja lupia, joita asiakas ei voisikaan käyttää. Lupien peruuttaminen ja rahojen palauttaminen olisi valtavan työlästä.
Normaalistikin muut metsästysluvat haetaan vasta syksyllä, mutta suuren kysynnän vuoksi metsäkanalintujen luvat tulevat aikaisin haettaviksi.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta
Mitä ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta perjantaihin kello 23:een saakka!