Ulkoilla saa niin paljon kuin huvittaa, luotettavaa tietoa on paljon saatavilla, korona otetaan vakavasti.

Tässä muutamia syitä, joiden vuoksi espanjalainen Angel Villa Muñoz, ranskalainen Gautier Baudry ja Venäjältä kotoisin oleva Tanja Mähönen sanovat olevansa onnellisia siitä, että viettävät korona-ajan Suomessa.

Monien muiden Suomen ulkopuolelta kotoisin olevien tavoin he eivät tiedä, milloin pääsevät tapaamaan läheisiään, sillä matkustaminen synnyinmaahan on vaikeaa.

Siitä huolimatta he kertovat olevansa tilanteeseensa pääosin tyytyväisiä.

Angel Villa Muñoz: "Olen täällä onnellinen"

Espanjalainen Angel Villa Muñoz tuli maaliskuun alussa vaihtoon Suomeen Kärsämäelle. Koronaepidemia pyöräytti nopeasti arjen uudessa ympäristössä eri asentoon.

25-vuotias Muñoz ei ole tilanteesta ollenkaan pahoillaan – päinvastoin

– Rehellisesti sanottuna tämä on yksi onnellisimmista hetkistä elämässäni. Vaikka en voi olla yhteydessä paikallisiin ihmisiin, voin mennä ulos joelle ja metsään, kertoo luontoa rakastavaksi tunnustautuva Muñoz.

Tilanne on aivan toinen hänen kotimaassaan Espanjassa. Siellä ulkonaliikkumiskieltoa on vasta hiljalleen alettu purkaa, ja ihmiset ovat joutuneet olemaan kevään pääosin neljän seinän sisällä. Muñoz ei kuitenkaan pelkää läheistensä puolesta tai tunne koti-ikävää.

– Äitini asuu Malagassa. Kuulostaa oudolta, mutta en todellakaan kaipaa häntä, koska pidän häneen yhteyttä. Kerron hänelle, mitä olen tehnyt, lähetän kuvia ja videoita.

Muñoz saapui Suomeen nuorisovaihtoon Euroopan solidaarisuusjoukkojen kautta. Se on EU:n tukema vapaaehtoisohjelma, jossa nuori pääsee hankkimaan kansainvälistä kokemusta sekä tutustumaan toisen maan kulttuuriin ja ihmisiin.

Toistaiseksi nämä tavoitteet eivät ole toteutuneet: Muñoz ei ole päässyt koronan takia kohtaamaan paikallisia ihmisiä tai työskentelemään taiteen parissa niin kuin alun perin oli tarkoitus. Hän on kuitenkin iloinen siitä, että on pystynyt luomaan jotain uutta paikalliselle yhteisölle.

– Opetan lapsia luomaan musiikkia kännykällä. Oppitunteja on neljä kuukaudessa. Vaikka en voi kohdata heitä nyt kasvotusten, ainakin voin tehdä jotakin tämän yhteisön hyväksi.

Suomen koronalinjauksia Muñoz ei ole seurannut kovin tarkkaan. Omaa tilannettaan hän ei murehdi. Suunnitelmissa on viipyä Suomessa syyskuuhun asti.

– Olen täällä onnellinen, nautin täysillä ja teen parhaani. En halua olla kuitenkaan täällä talvella. Tiedän, että se on rankka.

Gautier Baudry: "Täällä elämä on helpompaa"

Toisin kuin Muñoz, ranskalainen Gautier Baudry, 28, on viimeisten viikkojen aikana ollut hyvin huolissaan kotimaassa asuvista iäkkäistä vanhemmistaan. He molemmat kuuluvat riskiryhmään, ja Ranska on yksi koronavirusepidemian pahiten koettelemia maita.

– Jos heille tapahtuu jotain, en voi olla paikalla. Tunnen oloni voimattomaksi.

Suomessa yhdeksän vuotta asunut Baudry käy Ranskassa yleensä kaksi kertaa vuodessa. Koronakriisin alussa hän keskusteli vanhempiensa kanssa siitä, pitäisikö hänen palata Ranskaan. Perhe tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Suomessa on pienempi riski saada tartunta.

Baudry jäi kotikaupunkiinsa Ouluun ja on ollut päätökseen tyytyväinen. Ranskassa hän olisi joutunut elämään ulkonaliikkumiskiellossa.

– Toivon, että voisin olla auttamassa vanhempiani, mutta henkilökohtaisesti minun on parempi olla Suomessa. Täällä elämä on helpompaa, kun saa ulkoilla vapaasti.

Liikkuminen ja ulkoilu ovatkin olleet tärkeä osa Baudryn arkea, kun muun muassa miekkailuharrastus on tauolla.

Baudry kertoo, että hän on jo monta vuotta tuntenut olonsa Suomessa kotoisaksi, eivätkä suomalaiset ole koskaan saaneet häntä tuntemaan itseään ulkomaalaiseksi. Gautier Baudry tuli Suomeen vaihto-opiskelemaan vuonna 2011, ihastui maahan ja eikä halunnut enää lähteä. Nykyään hän opiskelee luokanopettajaksi.

– Tämä maa sopii minulle, Baudry sanoo.

Tänä keväänä tunne suomalaisuudesta on vahvistunut entisestään.

– Meillä kaikilla on samat ongelmat ja pelot, mutta myös samat toiveet siitä, että asiat paranevat.

Tanja Mähönen: "Venäjällä edelleenkin voidaan salata asioita"

Se, että synnyinmaan Venäjän rajat ovat kiinni, ei ole hetkauttanut Tanja Mähöstä. Mähönen muutti spontaanisti Petroskoista Kajaaniin yli kaksikymmentä vuotta sitten rakkauden perässä. Nyt hänellä on perhe ja oma yritys Suomessa, eikä 52-vuotias Mähönen ole enää Venäjän kansalainen. Mähösellä on tapana käydä synnyinmaassaan noin kerran vuodessa tapaamassa neljää veljeään.

Keväälle ja kesälle ei ole ollut reissuja suunnitteilla, joten rajojen sulkeutuminen ei ole vaikuttanut elämään.

– Yrittäjänä en oikein ehdi käydä usein Venäjällä. Pitää mennä taas, kun pääsee, Mähönen toteaa.

Vaikka Suomi on ollut pitkään kotimaa, niin Mähösen mukaan poikkeusaikana on entisestään korostunut se, kuinka hyvä Suomessa on olla. Hänestä maassa on hoidettu koronakriisiä hyvin, ja ihmiset ovat saaneet luotettavaa tietoa viruksesta.

– Venäjällä edelleenkin voidaan salata asioita. Tietääkseni monet eivät ole saaneet tarkkoja ohjeita, miten toimia, ja tietoa siitä, mikä tämä virus oikeasti on.

Venäjällä on ollut viime aikoina merkittävää kasvua tartuntojen määrissä.

Mähönen on pitänyt veljiinsä yhteyttä puhelimitse ja kehottanut heitä pysyttelemään kotona. Välillä läheisten vointi mietityttää.

– Toivotaan, että kaikki noudattavat ohjeita, eivätkä turhaan pyöri missään.

Onko jotain paikkaa, mihin sinä olisit kaivannut korona-aikaan? Keskustelu on auki 11.5 kello 23:een asti.