Lapin viranomaiset ovat huolissaan ihmisten psyykkisestä jaksamisesta koronakriisin pitkittyessä. Erityisen huolissaan viranomaiset ovat lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
Poliisin mukaan kotihälytykset, piilorikollisuus ja rattijuoppoudet ovat lisääntyneet. Keskiviikkona kokoontuneen Lapin alueellisen valmiustoimikunnan mukaan yhteyttä auttaviin tahoihin pitää ottaa ajoissa ja matalalla kynnyksellä.
Varaudutaan rajoitusten purkamiseen
Lapissa varaudutaan nyt koronarajoitusten purkamiseen. Aluhallintovirastossa valmistellaan parhaillaan esimerkiksi määräystä yli 50 hengen kokoontumisten kieltämisestä.
Lapissa palataan muun maan tapaan koulupenkeille viikon päästä. Lapin aluehallintovirastosta kuitenkin kerrotaan, että yksittäiselle oppilaalle voidaan erityisestä syystä myöntää tilapäinen vapautus opetuksesta tai opetus voidaan antaa etänä oppilaan terveydentilan vuoksi.
Terveydenhuollon aikoja hyvin
Valmiustoimikunnan mukaan Lapin koronavirustartuntatilanne on tällä hetkellä kohtuullisen rauhallinen. Valmiustoimikunta kuitenkin muistuttaa, että myös jatkossa on pidettävä huolta turvaväleistä, käsien pesusta ja yskimishygieniasta.
Yleisesti sairaanhoidon potilasmäärät ovat valmiustoimikunnan mukaan tällä hetkellä pieniä ja aikoja Lapin terveydenhuollon vastaanotoille saa hyvin. Viranomaisten mukaan kiireetöntä perussairauksien hoitoa pitääkin nyt jatkaa.