Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi eduskunnan lähetekeskustelussa hallituksen toimista koronaviruskriisissä. Hallitus teki keskiviikkona periaatepäätöksen rajoitustoimien purkamiseksi.
Marin muistutti lähetekeskustelussa, että vaikka toimia on nyt purettu, uhka tilanteen pahenemisesta on yhä olemassa.
– COVID-19-koronaviruspandemian johdosta Suomessa on noin kahden kuukauden ajan vallinnut valmiuslaissa tarkoitetut poikkeusolot. Vaikka viruksen leviäminen on saatu hallintaan, tauti ja sen aiheuttama konkreettinen uhka ovat edelleen olemassa. Hallitus on arvioinut, että säännönmukaiset toimivaltuudet eivät ole riittäviä väestön suojaamiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi, Marin sanoi.
Hallitus kertoi maanantaina rajoitustoimien osittaisesta purkamisesta. Hallitus päätti muun muassa, että kirjastoista voi jatkossa lainata aineistoa ulos, varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksessa siirrytään toukokuun puolessa välissä lähiopetukseen ja työmatkailu Virosta sallitaan.
– Suomi avautuu vähitellen kesää kohti. Rajoituksia pyritään purkamaan hallitusti ja asteittain siten, että tautitilanne pysyy hallinnassa, terveydenhuollon kantokyky ei vaarannu ja riskiryhmiin kuuluvien ihmisten henkeä ja terveyttä voidaan suojella, Marin sanoi.
Osa rajoitustoimista jäi yhä voimaan. Esimerkiksi lukioissa, ammattikouluissa ja korkeakouluissa etäopetus jatkuu syksyyn asti. Myös ravintolat pysyvät kiinni aina kesäkuuhun asti.
Hallitus tarkastelee ravintoloiden aukaisemista tautitilanteen mukaan.
Perussuomalaisten Purra: Hallitus avaa yhteiskuntaa epäjohdonmukaisesti
Oppositio ei ole vakuuttunut hallituksen toiminnasta koronakriisissä. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra sanoo, että hallitus on toiminut epäjohdonmukaisesti yhteiskunnan avaamisessa.
– Ruotsin ja Suomen tilanteita analysoinut ekonomisti Sanna Kurrosen mukaan talouden elpymisenkin ratkaisee kansalaisten luottamuksen palautuminen. Suomen talous voi nousta nopeasti, mikäli epidemia pidetään niin pienenä, että ihmiset uskaltavat taas liikkua.
– Hallitus kuitenkaan ei valitsemallaan exit-strategialla todennäköisesti pidä sitä riittävän pienenä vaan avaa yhteiskuntaa epäjohdonmukaisesti, Purra sanoi.
Purran mukaan useat maat ovat onnistuneet tukahduttamaan virusta.
– Hallitus ei pyri tukahduttamaan virusta, kuten monessa maassa on tehty, vaan nitkuttaa eteenpäin uskottujen asiantuntijoidensa viitoittamalla tiellä, josta kukaan ei todella tiedä, mihin sillä pyritään. Olemme jopa kuulleet, että virus on talttunut Suomessa liian nopeasti.
Kokoomuksen Häkkänen: Suomella hyvät edellytykset selvitä kriisistä
Kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen uskoo, että Suomella on hyvät edellytykset selvitä koronakriisistä.
– Suomella on Euroopan parhaat edellytykset onnistua. Kaukainen sijainti, korkea osaaminen, keskinäinen luottamus ja monet muut tekijät antavat meille nyt etulyöntiasemaa, joka on käytettävä viisaasti, Häkkänen sanoi.
Häkkäsen mukaan hallituksen pitäisi oppia virheistään. Jatkossa hän viestisi entistä avoimemmin suunnitelmasta, joilla kriisistä yritetään luovia ulos.
– Kokoomuksen mielestä on välttämätöntä, että hallituksella olisi selkeä ja julkinen suunnitelma yhteiskunnan avaamiseksi. Koko yhteiskunta ei voi toimia samaan suuntaan, jos suunnitelma ei ole kaikkien tiedossa, Häkkänen sanoi.
Häkkänen myös kiirehti ravintoloille tukea, jota eduskunta on hallitukselta edellyttänyt.
– Viivyttely on aiheuttanut merkittävästi lisää vahinkoja.
Marin: Koko kansalle ei ole riittävästi maskeja
Useassa oppositiopuolueen puheenvuorossa palattiin siihen, miksi hallitus ei suosittele kansalaisille hengityssuojaimien käyttöä.
– Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistämässä selvitystyön maskien käytöstä julkisilla paikoilla. On aivan käsittämätöntä, että tästä itsestään selvästä, terveydenhuollossa vuosikymmeniä käytetystä ja Kaukoidän maiden lisäksi nyt jo monissa Euroopan maissakin laajalti käytettävästä suojasta tarvitaan vielä erillinen selvitys, kansanedustaja Sari Tanus (kd.) sanoi.
Pääministeri Sanna Marin sanoi, ettei hänen tietojensa mukaan yksikään toinen Pohjoismaa suosittele suojaimien käyttöä.
– Tämä ei tietysti tarkoita, etteivät ihmiset saisi käyttää tämänkaltaisia suojaimia ja maskeja. Emme sitä kuitenkaa suosita, koska kankaisten kasvomaskien hyödyistä ja haitoista ei ole kiistatonta tietoa.
– Kirurgisista suu- ja nenäsuojaimista olisi ehdottomasti hyötyä, mutta näitä ei ole riittävästi koko väestön tarpeisiin. Tarvitsisimme jopa 15 miljoonaa tällaista suojainta päivässä. Hallitukselta olisi täysin vastuutonta suosittaa niitä tilanteessa, jossa suojaimia ei ole tällaisia määriä, Marin vastasi.
Marinin mukaan nyt on ensisijaista, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta saa tarvitsemansa suojat.
Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 asti.
Lue lisää:
Uusimmat tiedot koronaepidemiasta
Analyysi: Suomi on tullut koronakriisissä saranakohtaan, ja alkaa tasapainoilu terveyden ja talouden välillä
Ylen tiedot: Hallituksen valmistelu yritysten yleistuesta venyy ensi viikkoon – hallitus antaa esityksen ravintolatuesta torstaina
Pääministeri Marin rajoitusten purusta: "Seuraamme tilannetta erittäin tarkasti ja tarvittaessa korjaamme linjaamme"
Suomalaisten arki vapautuu kesäkuussa, mutta etätyö jatkuu yli kesän ja iäkkäiden pitää pysyä kotioloissa – Yle seurasi tiedotustilaisuutta