– Matkailualan tilanne on vakava, sanoo johtava asiantuntija Sanna Kyyrä ensimmäiseksi avatessaan Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotustilaisuuden verkossa.
Ennusteen mukaan matkailijoiden kulutus matkoihin, majoitukseen ja palveluihin supistuu Suomessa tänä vuonna koronapandemian vuoksi arviolta 60–70 prosenttia.
Matkailun kulutus eli kokonaiskysyntä sisältää suomalaisten ja ulkomaisten matkailijoiden kulutusmenot Suomessa.
Jos kysyntä alkaa elpyä syyskuussa, matkailualan kokonaiskysyntä supistuu noin 60 prosenttia eli noin 9,8 miljardia euroa. Jos elpyminen alkaa kuitenkin vasta joulukuussa, matkailualan kokonaiskysyntä supistuu tänä vuonna noin 70 prosenttia eli noin 10,9 miljardia euroa.
– Matkailun elpymiseen vaikuttaa rajoitusten väljentyminen, mutta myös lentoreittien avautuminen, turvallisuuden tunteen palautuminen ja matkailijoiden taloudellinen tilanne, Kyyrä sanoo.
Työ- ja elinkeinoministeriö on arvioinut kysyntää yhdessä Visit Finlandin, Tilastokeskuksen ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n kanssa.
Palautuminen hidasta
Suomalaisten ja ulkomaisten matkailijoiden Suomessa käyttämä rahan määrä eli matkailukysyntä oli arviolta 16,1 miljardia euroa vuonna 2019.
Koronakriisi leikkaa ulkomaisesta matkailukysynnästä yli 70 prosenttia eli 3,5–3,9 miljardia euroa.
Kotimaanmatkailun kysyntä supistuu arvioiden mukaan 50–60 prosenttia eli 4,5–5,1 miljardia euroa vuonna 2020.
Arvioiden mukaan kestää ainakin vuoteen 2022 ennen kuin kysyntä palautuu viime vuoden lukuihin.
– Matkailu palautuu nyt hitaammin kuin aiemmissa kriiseissä, koska pysähdys on ollut maailmanlaajuinen. Ensimmäisenä toipuu kotimaan matkailu, Kyyrä arvioi.
Varovainen paluu alkaa mökkilomista ja päiväretkistä.
Kotimaanmatkailun kysyntä on lähes 55 prosenttia Suomen matkailun kokonaiskysynnästä ja kannattelee siten monen matkailuyrityksen peruskassavirtaa.
Matkailualalla toimii Suomessa 29 000 yritystä ja ala työllistää normaalisti runsaat 140 000 ihmistä.
– Voimme käynnistää alan toipumisen itse omilla valinnoilla ja siitä voidaan olla iloisia, Kyyrä muistuttaa.
Lue lisää:
Kysyimme, miten korona muuttaa matkailua tänä kesänä Suomessa – ihmiset haluavat paikkoihin, joissa on "väljää"
Kesämökeillä torjutaan tylsyyttä – matkailuyritykset kehittävät nyt tuotteita väljään matkailuun mökkiläisille
Huvipuisto keksi, miten voi avata portit koronasta huolimatta – päästää sisään enintään 499 ihmistä kerrallaan