Kuopiossa ja Joensuussa toimiva Itä-Suomen yliopisto avaa ilmaisen opintoväylän työttömille ja lomautetuille.

– Uskomme, että koulutus on tässä tilanteessa parasta lääkettä koronakriisistä nousemiseen, yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä perustelee.

Avoimen yliopiston opinnot ovat varsin edullisia opiskelijalle.

– Kaksitoista euroa opintopistettä kohti, mutta pienetkin summat voivat olla työttömille ja lomautetuille ylivoimaisia, rehtori toteaa.

Yliopistolle ilmaiskokeilusta ei koidu rahallisia menetyksiä.

– Saamme suoritetuista opinnoista korvauksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Kyllä tämä on vastuullisuuden lisäksi myös taloudellisesti järkevää, rehtori myöntää.

Työttömiä opiskelee nykyisin avoimessa yliopistossa.

– Määrät ovat muutamia kymmeniä vuositasolla. Toivoisin, että päästäisiin kymmenistä vaikkapa muutamaan sataan, rehtori odottaa.

Monet ammattikorkeakoulut ovat tarjonneet vastaavaa mahdollisuutta työttömille jo aiemmin.

Määttä pitää mahdollisena, että onnistuessaan Itä-Suomen yliopiston kokeilu voi muuttua pysyväksi.

Pääsyvaatimuksena vain työttömyys

Avoimen yliopiston opintoja voi hyödyntää työelämässä sekä osana yliopistotutkintoa.

Opintoihin ei ole ikärajoituksia tai pohjakoulutusvaatimuksia.

– Riittää, kun ilmoittautuu vuoden loppuun mennessä. Opinnot jatkuvat maksuttomana siihen saakka, kun kyseisen kokonaisuuden opinto-oikeus, tiedottaa avoimen yliopiston koulutusjohtaja Leena Leskinen.

Esimerkiksi jos ilmoittautuu yhdelle kurssille, opinto-oikeus päättyy kurssin suorittamiseen. Jos taas ilmoittautuu opintokokonaisuuteen kuten vaikkapa psykologian perusopintoihin, aikaa viiden opintojakson suorittamiseen on puolitoista vuotta.

Työtön voi opiskella menettämättä työttömyyskorvaustaan. Lisätietoja ehdoista saa TE-palveluista.

Avoin yliopistokaan ei tällä hetkellä järjestä lähiopetusta koronan takia. Pääosa opetuksesta on kuitenkin tarjolla verkossa.

– Myös poikkeusolojen jatkuessa ja lähiopetuksen ollessa tauolla opintoja on hyvin tarjolla, Leskinen sanoo.

Opintojen valintaan saa apua avoimen yliopiston opinto-ohjaajilta.

– Meillä on kattavat neuvonta- ja ohjauspalvelut maksutta kaikille. Ajan voi varata verkkolomakkeella tai sähköpostitse. Ohjauskeskustelut käydään puhelimitse tai verkossa, kertoo opinto-ohjaaja Leila Saramäki.

Yliopisto järjestää opinnoista kiinnostuneille tiedotustilaisuudet verkossa perjantaina 8. ja torstaina 14. toukokuuta.

Lisätty 7.5. klo 10.03 esimerkki opinto-oikeuden kestosta.

Aiheesta voi keskustella 7.5.2020 klo 23.00 saakka.

Lue lisää:

Jyväskylän yliopisto tarjoaa ilmaiseksi avoimen yliopiston opintoja

Teologian opiskelupaikat täyttyivät kahdessa minuutissa – yliopiston opinto-oikeuden voi saada myös ilmoittautumalla