12 päivää elämän ja kuoleman rajalla – korona vei nuoren naisen teho-osastolle: "En toivo kenenkään joutuvan kokemaan tätä helvettiä"
Parikymppinen nainen, Sini, taisteli puolitoista viikkoa hengestään koronan vuoksi. Hän makasi 12 päivää tajuttomana hengityskoneessa. Sen jälkeen hän on joutunut opettelemaan uudelleen syömään ja kävelemään.
Rajoitusten purkamisen taustalla oleva 80-sivuinen Hetemäen raportti julkistettiin – siitä selviää, että normaalielämään palataan luultavimmin vasta ensi vuonna
Ellei koronaepidemia ratkaisevasti muutu, rajoitukset pysynevät arjessamme vielä pitkälle ensi vuoden puolelle. Tämä vaihtoehto nousee esiin kansliapäällikkö Martti Hetemäen johtaman työryhmän raportista, johon voit tutustua tässä jutussa.
”Kiina ei halua myöntää virheitä” – Miksi koronaviruksesta tuli suurvaltakamppailu? Kokosimme Kiinan ja Yhdysvaltojen väitteet taustoineen
Yhdysvallat ja Kiina kertovat epidemiasta kahta aivan eri tarinaa. Asetimme maiden väitteet vastakkain.
Äiti keitti kiviä hämätäkseen nälkäisiä lapsia - Koronakriisi ja heinäsirkkaparvet uhkaavat jopa 250 miljoonan ihmisen henkeä
YK:n pääsihteeri varoittaa, että jos Afrikkaa ei nyt auteta, se kostautuu pohjoisessa.
Deborah Feldman kirjoitti elämästään New Yorkin hasidiyhteisössä, jotta saisi pitää poikansa – Yle tapasi Berliinissä Unorthodox-hittisarjan tosielämän Estyn
Kirjailija Deborah Feldman kasvoi holokaustista selvinneiden yhteisössä New Yorkissa, mutta rakensi uuden elämän Berliiniin. Häntä lohduttaa Saksan avoin tapa käsitellä historiaa.
Arttu Wiskari teki kansanmiesimagostaan hitin ja hetkeksi suosio meni päähän: "Rahaa oli kuin rakennusmestarilla, sitten tuli herääminen"
Arttu Wiskarin musiikki tuo monelle lohtua korona-aikaan, vaikka hän ei omaa musiikkiaan juuri nyt kuuntelisikaan.