Koronakriisi iskee kovaa myös Suomen ulkomaankauppaan. Suomi on vientivetoinen maa, jossa tavaroiden ja palveluiden vienti muodostaa 39 prosenttia bruttokansantuotteestamme.
Pienten kotimarkkinoittemme johdosta Suomi on hyvin riippuvainen siitä, että globaali talousjärjestelmä toimii, ja pääsemme myymään tuotteitamme eri puolille maailmaa.
Tässä jutussa kirjeenvaihtajamme kertovat, miten koronakriisi on vaikuttanut Suomen vientinäkymiin tärkeimmissä vientimaissa.
Suomen suurimmat vientimarkkinat ovat Saksa, Ruotsi, Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina. Myös Alankomaat on merkittävä vientimaa, mutta sen kanssa käytävä kauppa on enimmäkseen Rotterdamin sataman kautta käytävää välityskauppaa.
Yle haastatteli myös talousasiantuntijoita ja kysyi heiltä, miten paljon vienti koronan myötä supistuu.
Lue lisää: Asiantuntijat: Viennin pohjakosketus vasta edessä.
Saksa: Autojen vienti takkuaa, mutta digitalisaatio luo mahdollisuuksia
Saksa on Suomen suurin vientimarkkina. Tavaravienti Saksaan koostuu enimmäkseen investointihyödykkeistä, jotka ovat erilaisia koneita. Vienti on suurimmaksi osaksi yritysten välistä kauppaa.
Viennissä suuressa roolissa ovat henkilöautot, joita ennen koronakriisiä vietiin Uudenkaupungin autotehtaalta Saksaan lähes 10 000 kappaletta kuukaudessa.
Suurin osa Suomessa valmistetuista henkilöautoista viedään Saksasta muihin maihin kuten Yhdysvaltoihin, joten siksi autoteollisuuden tulevaisuudennäkymät vaikuttavat merkittävästi Suomenkin vientinäkymiin.
Koronakriisi on pysäyttänyt autokaupan Saksassa lähes täysin. Katkoksia on ollut myös tuotantoketjussa, koska tehtaita on suljettu eri puolilla maailmaa koronakriisin vuoksi.
Kriisin vuoksi myös Uudenkaupungin autotehtaan tuotanto ajettiin alas, mutta sitä ollaan käynnistämässä nyt uudelleen.
Saksalais-suomalaisen kauppakamarin varatoimitusjohtajan Jan Fellerin mukaan myös positiiviisia merkkejä autoteollisuuden toipumisesta on nähtävissä.
– Kiina on Saksan tärkein vientimarkkina ja siellä saksalaisia autoja ostetaan taas. Tämä on saanut saksalaiset autotehtaat aloittamaan tuotannon uudestaan, hän kertoo.
Feller myös muistuttaa, että teollisuustuotanto on kärsinyt kriisissä palvelusektoria vähemmän.
– Ennustamme, että Suomen vienti Saksaan kärsii vähemmän kuin arvioitu Saksan bruttokansantuotteen reilu viiden prosentin lasku, hän sanoo.
Suvi Turtiainen, Berliini
Ruotsi: Koronasta kärsivät erityisesti pienet vientiyritykset
Ruotsi on Suomen toiseksi suurin vientimaa. Vuonna 2019 tavaraviennin arvo Ruotsiin oli 6,7 miljardia euroa. Se kasvoi 2,1 prosenttia edellisvuodesta.
Eniten Suomi vie Ruotsiin jalostettuja öljytuotteita. Niiden viennin arvo kohosi peräti 21,0 prosenttia viime vuonna ja oli arvoltaan 1,7 miljardia euroa.
Suurin vientiyritys on Neste, joka vie Ruotsiin öljytuotteita ja uusiutuvaa polttoainetta.
– Toimituksemme Ruotsiin ovat toistaiseksi jatkuneet normaalisti, sopimusten puitteissa, kertoo Nesteen Ruotsin toimintojen toimitusjohtaja Andreas Teir Ylelle.
Vuosisopimukset on tehty Ruotsin kanssa ennen koronakriisiä. Neste ei halua antaa arviota tulevasta kehityksestä tilanteen arvaamattomuuden vuoksi.
Suomen kauppa Ruotsin kanssa on monipuolista. Johtaja Patrik Lindfors suomalais-ruotsalaisesta kauppakamarista sanoo, että koronokriisi on vaikuttanut pienempiin yrityksiin, jotka ovat riippuvaisia viennistä Ruotsiin.
Suomalaiset yritykset, joilla on tytäryritys Ruotsissa ovat voineet hakea valtion tukea myös Ruotsista. Samoin ovat voineet tehdä ruotsalaiset yritykset Suomessa. Lindfors kertoo kiinnostuksen olleen suurta.
Ruotsin hallitus on julkistanut tähän mennessä tukipaketteja 16 miljardin euron edestä, josta 13,1 miljardia on päätynyt yrityksille.
Suhdanne-ennusteita tekevä Konjukturinstitutet uskoo kuitenkin varsin nopeaan talouden elpymiseen. Arvio on, että talous palaisi vuoden 2019 tasolle vuoden 2021 lopussa.
Kirsi Heikel, Tukholma
Yhdysvallat: Vessapaperin kulutuksen kasvu hyödyttää metsäteollisuutta
Yhdysvallat oli viime vuonna Suomen kolmanneksi suurin vientimaa. Tavaraviennin arvo oli ennätykselliset 7,9 miljardia euroa, mikä vastasi 7,4 prosenttia kokonaisviennistä.
Palveluja Yhdysvaltoihin myytiin 3,6 miljardilla eurolla, mikä oli 11 prosenttia Suomen koko palveluviennistä.
Suomesta vietiin Yhdysvaltoihin eniten koneita ja laitteita, paperia, pahvia, polttoaineita ja metalleja.
Koronan shokkivaikutusta Yhdysvalloissa korostaa se, että viruskriisi päätti äkisti maassa lähes 11 vuotta kestäneen talouden nousukauden. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Yhdysvaltain bruttokansantuote laski jo 4,8 prosenttia, ja laskun odotetaan jyrkkenevän kevään ja kesän aikana.
Liike-elämän ja sen tukijärjestöjen edustajat kertovat Ylelle, että suomalaisyritysten menestys Yhdysvalloissa on tällä hetkellä vaihtelevaa. Se on suorassa yhteydessä koko toimialan tilaan.
Menestystarinoita on esimerkiksi metsäteollisuudessa. Yhdysvalloissa tuotettiin maaliskuussa 700 000 tonnia vessapaperia. Se on ennätyksellinen määrä kuukausitasolla. Ennätyksen tekemiseen tarvittiin suomalaista sellua.
Myös lääkintä- ja terveydenhuoltoon liittyvät alat pyörivät lähes täydellä teholla. Pelialalla menee hyvin nyt, kun amerikkalaisilla on aiempaa enemmän vapaa-aikaa.
Korona on koetellut kone- ja meriteollisuutta. Esimerkiksi suomalaisille tärkeä Yhdysvaltain risteilybisnes on pysähdyksissä.
Suomalaisten yleisiä huolia ovat hidasteet kuljetuksissa ja byrokratiassa. Viisumien saanti on ylipäätään ollut Donald Trumpin kaudella aiempaa hankalampaa. Hakemusten käsittelyn pelätään hidastuvan koronan takia entisestään.
Mika Hentunen, Washington
Venäjä: Heikko rupla rokottaa vientinäkymiä
Koronavirus näyttää leviävän Venäjällä jälkijunassa verrattuna muihin Suomen tärkeimpiin kauppakumppaneihin. Siksi myös epidemian talousvaikutukset voivat kestää maassa pidempään.
Talousnäkymiä heikentää myös öljyn hinnan ennätysalhainen taso. Tilannetta onkin luonnehdittu kaksoisšokiksi.
Arviot Venäjän bruttokansantuotteen pienentymisestä tänä vuonna vaihtelevat noin viidestä yli kymmeneen prosenttiin.
– Monet puhuvat, että pudotuksesta tulee pahempi kuin vuoden 2009 talouskriisissä. Silloin Venäjän talous supistui kahdeksalla prosentilla, mutta nyt kelluva valuuttakurssi voi pehmentää iskua, analyytikko Sinikka Parviainen kertoo Venäjän markkinoihin erikoistuneesta East Officesta.
Tuoreen Venäjän-kaupan barometrin mukaan viennin supistumista seuraavan 6 kuukauden aikana odottavien suomalaisyritysten osuus on yli kaksinkertaistunut viime vuoden syksystä.
Suomi vie Venäjälle paljon investointituotteita eli käytännössä koneita ja laitteita paikallisten yritysten tarpeisiin. Öljyn hinnan perässä sukeltava rupla heikentää vientinäkymiä nopeasti.
Toisaalta Suomi ostaa Venäjältä etenkin raaka-aineita. Siksi halpa öljy myös hyödyttää meitä.
Kokonaan tyrehtyneen matkailun taloudelliset vaikutukset tuntuvat etenkin Itä-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Venäläisten matkailu Suomeen tilastoidaan osaksi Suomen palveluvientiä.
Tilastokeskuksen mukaan venäläiset ovat Suomen suurin ulkomaalaisten matkailijoiden ryhmä 12 prosentin osuudellaan. Yhteensä venäläisille kirjattiin viime vuonna 821 000 yöpymisvuorokautta.
Rajat pysyvät toistaiseksi kiinni, eikä niiden avaamisesta ole tietoa.
Erkka Mikkonen, Moskova
Kiina: Protektionismin kasvu huolestuttaa
Suomen teollisuuden pahin isku Kiinassa on vasta edessä. Näin arvioi Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden asiantuntija Jenni Isola.
– Alkuvuodesta selvittiin olemassa olevien tilauksien voimin, mutta vuoden toinen kvartaali tulee jo varmasti näyttämään hyvin erilaisia lukuja, hän ennustaa.
Suomen vienti Kiinaan on ollut kasvussa ennen koronavirusepidemiaa. Viime vuonna tavaraviennin arvo oli Suomen tullin tilaston mukaan 2,4 miljardia euroa.
Suomen suurin vientisektori Kiinaan on teollisuus. Viime vuonna erityisesti paperimassan vienti kasvoi neljännekseen kaikesta viennistä. Koneet ja laitteet pysyivät vakaasti noin kolmanneksena viennistä. Myös elintarvikkeiden ja turkisten vienti kasvoi, kertovat tullin tilastot.
Yhteensä suomalaisinvestoinnit Kiinaan ovat 11 miljardia euroa. Suomalaisyritykset valmistavat myös Kiinassa tuotteita Kiinan markkinoille. Maassa toimii lähes 400 suomalaisyritystä.
Koronaviruskriisi voi sysätä erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset takaisin vientimarkkinoiden lähtöruutuun. Pääsy idän markkinoille on normaalitilanteessakin verrattain haastavaa. Erityisen tärkeää on olla läsnä Kiinassa, ja nyt sinne on hankala päästä.
– Luotettavan verkoston luomisessa voi kestää useita vuosia, ja monet pk-yritykset eivät pysty nousemaan pandemian aiheuttamasta sukelluksesta Kiinan markkinoiden osalta, Isola sanoo.
Kiinalaisturistit lasketaan osaksi Suomen palveluvientiä, jonka arvo on noin miljardi euroa. Turismi on nyt täysin pysähdyksissä.
Sen sijaan terveydenhuoltoala ja kemian- ja metalliteollisuus ovat toistaiseksi pärjänneet parhaiten, Isola arvioi.
Jenni Isola sanoo, että Kiinan viennissä koronakriisi vaikuttaa myös protektionismin kasvuna. Kiinassa kotimaisia yrityksiä vahvistetaan ja suositaan.
– Kansallisten yritysten kilpailukyvyn parantaminen Kiinassa tulee vaikuttamaan suomalaisten yritysten mahdollisuuksiin päästä markkinoille, vaikka osaaminen Suomessa onkin huippuluokkaa, Isola arvioi.
Kirsi Crowley
Lue lisää:
Saksan talous on katastrofitilassa – Loppuvuodelle toivotaan selvää käännettä parempaan
Koronakriisissä muhii iso riski Suomelle – Jos protektionismi lisääntyy, Euroopan pienet maat kärsivät eniten
Kiinan talousluvut historialliseen pudotukseen – Jo ennestään säästäväinen kansa ei nyt uskalla kauppaan karanteenin pelossa
Artikkelin keskusteluosio on auki perjantaihin kello 23.00:een asti.