Saksassa löysätään lisää koronarajoituksia. Liittokansleri Angela Merkel kertoi torstaina osavaltioiden pääministerit tavattuaan, että koko joukko julkisia paikkoja voidaan avata yleisölle osavaltioiden päätösten mukaan.
Linjaus koskee muun muassa leikkipuistoja, museoita ja eläintarhoja. Myös uskonnollisia tilaisuuksia saa järjestää. Merkel kertoi kokouksessa myös sovitun, että suuret yleisötapahtumat on kielletty elokuun loppuun asti.
Koulujen ja päiväkotien avaamisesta liittohallitus ja osavaltiojohtajat eivät vielä sopineet, vaan niiden avaamisesta päätetään Merkelin mukaan ensi keskiviikkona. Silloin päätetään myös "tietyistä urheilutapahtumista". Hallitukselta odotettiin jo torstaina päätöstä, voidaanko Saksan jalkapallosarjan Bundesligan pelejä jatkaa vielä tällä kaudella ilman yleisöä.
– Nämä ovat vaikeita harkintoja ja päätöksiä, koska joka vaiheessa pitää tarkastella kokonaistilannetta. Jokainen höllennys merkitsee, että liikkeellä on enemmän ihmisiä, Merkel muistutti.
Liittovaltiossa alueellista vaihtelua
Nyt sovituissa käytännön toimissa lienee alueellisia eroja ja porrastuksia, sillä kukin osavaltio päättää itse asiasta ja koronatilanne on Saksassa varsin vaihteleva.
Esimerkiksi eteläisessä Baijerissa on todettu tartuntoja yhteensä yli 42 000, ja päivittäin tartuntoja vahvistetaan yhä satoja uusia. Itämeren rannikolla Mecklenburg–Etu-Pommerissa taas tartuntoja on todettu yhteensäkin vain vajaat 700.
Liittokansleri Merkelin mukaan on kuitenkin tärkeää, että liittovaltiolla on yhteinen strategia ja tavoite.
– Koska lääkettä tai rokotetta ei ole, hidastamme viruksen leviämistä niin, että sairastuneet pystytään hoitamaan. Se on onnistunut tähän asti, Merkel totesi.
Saksassa alettiin viime viikolla varovasti availla koronarajoituksia. Esimerkiksi kauppaa saa tehdä alle 800 neliön alalla, kunhan asiakkaat peittävät nenänsä ja suunsa ja noudattavat turvavälejä.
Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta