Hämeenlinnan kaupungin talous on ollut huonolla tolalla jo ennen COVID-19-epidemiaa. Viime vuonna kaupungin tulos oli 11,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Lisäksi kaupungilla oli aikaisempia alijäämiä yli kahden miljoonan edestä. Alijäämät on hoidettava seuraavan neljän vuoden kuluessa. Lisäksi kuluvalle vuodelle on odotettavissa noin 30 miljoonan euron alijäämä ilman valtion tukea.

Kaupunki tarvitseekin kipeästi talouden tasapainottamisohjelmaa, joten kaupunginhallituksen ensi maanantain kokoukseen on valmisteltu esitys yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisestä.

Esityksen mukaan kaupunki käynnistää kaksivaiheisen yt-menettelyn. Ensimmäinen vaihe on lyhyen tähtäimen suunnitelma, joka koskee loppuvuotta. Toinen vaihe on puolestaan pidemmän tähtäimen henkilöstösuunnitelma vuosille 2012–2025.

Ensimmäisen vaiheen yhteistoimintamenettelyssä varaudutaan mahdollisiin lomautuksiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Siitä ei ole vielä tietoa, ketkä mahdollisesti lomautetaan ja kuinka pitkäksi aikaa. Sen sijaan toisen vaiheen yt-menettelyssä on tavoitteena kaupungin henkilöstörakenteen muutosten kartoittaminen ja toteuttaminen yhdessä henkilöstön kanssa.

Hämeenlinnan kaupungin tavoitteena on saada vuoteen 2025 mennessä pysyvä viiden miljoonan euron kustannusten lasku. Yt-neuvottelut koskevat koko kaupungin henkilöstöä.