Tanskan päätös ryhtyä vähitellen lieventämään koronaviruksen vuoksi asetettuja tiukkoja rajoituksia ei näytä johtaneen ainakaan vielä tartuntatilanteen pahenemiseen, uutisoi muun muassa Tanskan yleisradioyhtiö DR.
Valtiollisen SSI-tutkimusinstituutin mukaan taudin leviämiskykyä kuvaava niin sanottu R-luku on rajoitusten lieventämisen jälkeen kyllä noussut, mutta ei hälyttävästi.
Tämä R-luku oli aiemmin 0,6, mutta on noussut 0,9:ään. Luku kuvaa sitä, kuinka monta uutta ihmistä sairastunut tartuttaa. Alle yhden lukema merkitsee sitä, ettei taudin leviäminen kiihdy.
Laskelmassa ei kuitenkaan ole mukana aivan viime päivien kehitystä, sillä se on tehty 8.3.–24.4.
Tanska ryhtyi tiukkoihin rajoituksiin koronaviruksen vuoksi ensimmäisten maiden joukossa Euroopassa. Maalis–huhtikuun vaihteessa R-luku laski Tanskassa alle yhden. 0,6 se oli 10.–14. huhtikuuta ja nousi sen jälkeen 0,9:ään.
Rajoituksia ryhdyttiin vähitellen purkamaan 15. huhtikuuta alkaen, jolloin maan päiväkoteja ja alakouluja alettiin avata. Samalla kuitenkin muistutettiin esimerkiksi turvavälin pitämisen tärkeydestä koulutyön keskellä.
Useimmat rajoitukset, kuten rajojen sulkeminen ja yli kymmenen hengen kokoontumisten kieltäminen, ovat kuitenkin tällä hetkellä vielä voimassa.
Sairaalahoitoon viruksen vuoksi joutuu nyt Tanskassa päivittäin 20–40 ihmistä, mikä on selvä parannus pääsiäistä edeltäneeseen tilanteeseen.
Koronaviruksen seurauksena Tanskassa on kuollut yhteensä 452 ihmistä.
Lue myös:
Päivittyvä koronaseuranta
Päätös koulujen ja ravintoloiden avaamisesta tehdään epävarmoilla ennusteilla – Kukaan ei tiedä, kuinka tarttuva ja tappava korona todella on
Tanskassa valtio maksaa jopa 90 prosenttia palkasta, Saksassa rajattomasti valtion takaamaa lainaa – Yle selvitti eri maiden koronatukia yrityksille
Ruotsi erottuu koronakuolemissa, Tanska tiukoissa rajoituksissa ja Islanti tehtyjen testien runsaudessa – Ylen grafiikat kertovat tilanteesta eri Pohjoismaissa
Tanska avaa koulut ja päiväkodit, vaikka kymmenet tuhannet vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta
Tanska alkaa purkaa koronarajoituksia pääsiäisen jälkeen – ensin avataan päiväkodit ja alakoulut