Etelä-Savon maakuntaliitto ja elinkeinoelämän järjestöt ovat pitäneet ensimmäisen yhteisen kokouksen koronakriisin vaikutuksista Etelä-Savossa. Yhteinen tavoite on työstää maakunnallinen selviytymissuunnitelma kriisistä selviämiseksi.
– Suurin huoli meillä on matkailun tilanteesta. Etelä-Savossa matkailun merkitys on suhteessa suurempi kuin monessa muussa maakunnassa, sanoo maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä-Savon maakuntaliitosta.
Yhteisen selviytymissuunnitelman ajatuksena on koota ajantasaista tietoa koronaepidemian vaikutuksista Etelä-Savon työllisyyteen, yritystoimintaan ja laajemmin alueen talouteen. Tarkoitus on koota koronaepidemian vaikutuksista mahdollisimman täsmällistä tietoa.
Tavoitteena on valmistella suunnitelmia lyhyelle ja pitkälle aikavälille. Lyhyen aikavälin suunnitelma koskee etenkin yritysten ja työvoiman tilannetta.
Lyhyen aikavälin apua yrityksille tarjoavat erityisesti erilaiset suorat rahoitustuet, joita on tarjolla Business Finlandin, Ely-keskusten ja kuntien kautta.
– Suuri huoli on kuitenkin, että tuleeko maakunnassa konkurssiaalto, toteaa Pentti Mäkinen.
Pitkän aikavälin suunnitelmaa rakennetaan alueen luontaisiin ja olemassa oleviin vahvuuksiin ja erityispiirteisiin perustuen.
Etelä-Savon elvytykseen kaivataan myös valtion paukkuja. Valtio voisi esimerkiksi aikaistaa tie- ja tietoliikenneverkkoinvestointeja. Tietoverkkojen investointeihin alueen yrityksetkin voisivat lähteä mukaan.