Suomen tavoite koronatestien runsaasta lisäämisestä ei ole toistaiseksi tuottanut huomattavaa tulosta. Suomen koronastrategia perustuu malliin, jossa testataan paljon ja jäljitetään tartuntaketjuja.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan testejä pyritään tekemään jopa 10 000 päivässä. Kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi A-studiossa maanantaina, että tähän voitaisiin päästä viikkojen sisällä.
Yle laski THL:n julkaisemista luvuista, kuinka paljon ihmisiä Suomessa on keskimäärin testattu päivittäin, kun katsotaan koko viikon keskiarvoa. Selvisi, että testimäärät ovat kasvaneet madellen.
Enimmillään testejä on tehty kalenteriviikon aikana keskimäärin 2 800:n päivätahdilla, eli siis alle kolmasosa STM:n lähitulevaisuuden tavoitteesta. Tämä tapahtui viime viikolla.
Luvuissa on suurta vaihtelua, koska joinakin päivinä testejä on tehty alle tuhat.
Suomalaisia on testattu parhaimmillaankin vain puolet siitä, mitä olisi mahdollista toteuttaa, koska Suomen kapasiteetti riittää nykyisin noin 5 500 testiin päivässä.
STM: Testattavia ei ole ollut riittävästi
STM:n mukaan testausmäärät ovat näin merkittävästi jäljessä kapasiteetista yksinkertaisesti siitä syystä, että epidemiaa on saatu hillittyä huomattavasti.
Lääkintoneuvos Anni Virolainen-Julkunen kertoo, ettei testauksessa ole tällä hetkellä pullonkauloja, jotka estäisivät kapasiteetin käyttämisen täydessä mitassa.
– Ei siihen sen ihmeellisempää syytä kuin se, että testattavia ei ole ollut. Oleellista on todellakin se, että tarpeen mukaisesti tutkitaan, eikä se, miltä numerot näyttävät.
Virolainen-Julkunen sanoo, että Suomessa toteutetut rajoitustoimenpiteet ovat olleet tehokkaita taudin leviämisen estämiseksi. Hänen mukaansa niiden tehokkuus on tullut yllätyksenä hyvin monelle.
– Voimme olla tyytyväisiä Suomessa siihen, että ei ole ollut toistaiseksi tarvetta testata enempää. Se on hyvä asia, Virolainen-Julkunen toteaa.
Huippuluku usein esillä
Suomessa on parhaimmillaan testattu 3 800 ihmistä päivässä. Tämä määrä on saatu testattua vain yhtenä päivänä. Joinain päivinä testien määrä on jäänyt alle tuhanteen.
Viranomaiset ovat nostaneet julkisuudessa usein esiin suurimman päiväkohtaisen testiluvun 3 800, vaikka yleensä testimäärät ovat jääneet paljon pienemmäksi. Viimeksi luvun mainitsi THL:n terveysturvallisuuden päällikkö Mika Salminen A-studiossa maanantai-iltana.
Tästä voi muodostua kuulijalle käsitys, että testimäärät ovat todellista suuremmalla tasolla.
THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra sanoo, että testimäärissä pitää katsoa kokonaisuutta eli päiväkohtaisten testimäärien kehittymistä.
– Luvut ovat olleet pikkuhiljaa noususuunnassa kansallisesti ja uskon, että määrät tulevat tästä vieläkin nousemaan, Savolainen-Kopra sanoo.
Lievennetyistä kriteereistä ei tullut äkkikasvua
Vielä maaliskuussa testiin pääsemisen kriteerit olivat monin paikoin tiukat. Yle uutisoi tuolloin, että jopa terveydenhuollon henkilökunnalla oli vaikeuksia päästä koronatestiin.
Lääkintöneuvos Virolainen-Julkusen mukaan testiin pääsemisen kriteerejä on löyhennetty pitkin matkaa. Hän painottaa, että lääkäreille on myös annettu harkinnanvaraa yksilökohtaisesti sekä sen mukaan, kuinka paljon testauskapasiteettia on ollut käytettävissä. Kun kapasiteetti on kasvanut, testejä on voitu tehdä enemmän.
Huhtikuun alussa peruspalveluministeri Krista Kiuru ilmoitti, että testaamista tullaan lisäämään huomattavasti. Ministeri painotti tuolloin, että myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaa on testattava, jos on pienintäkään syytä epäillä tartuntaa.
Viimeisin merkittävä lievennys tuli huhtikuun puolessa välissä. Tuolloin THL linjasi, että vastedes kaikki potilaat, joilla on koronaan sopivia oireita tai lääkäri epäilee koronaa, ohjataan testaukseen. Tämä tarkoitti sitä, että testiin pääsevät myös lieväoireiset potilaat.
Jo ennen pääsiäistä tehdyistä kriteerien lievennyksestä odotettiin isoa hyppäystä testausmääriin.
THL:n lukujen valossa näyttää kuitenkin siltä, ettei kriteerien lievennyksestä huolimatta testausmäärä ole kasvanut merkittävästi.
Pääsiäisen jälkeisellä viikolla, kun THL ilmoitti myös lieväoireisten testaamisesta, testejä tehtiin keskimäärin noin 2 300 päivässä. Viime viikolla, kun hallitus kertoi siirtyvänsä hybridistrategiaan (testaa, jäljitä, eristä) testien määrä oli keskimäärin hieman yli 2 800 päivässä.
Virolainen-Julkunen myöntää, että testimäärien oletettiin kasvavan enemmän.
Oireileva ei edelleenkään pääse aina testiin
Yle on saanut yhteydenottoja, joissa kerrotaan, että pitkään jatkuneista oireista huolimatta ihmisiltä on evätty pääsy koronatestiin. Monet ihmettelevät julkisuudessa kerrottuja tietoja, että lieväoireisetkin testattaisiin.
Myös ministeriö on saanut samankaltaisia viestejä. Virolainen-Julkunen ei kuitenkaan usko, että testimäärän kasvun esteenä olisi lääkäreiden haluttomuus määrätä ihmisiä testeihin.
Hänen mukaansa STM luottaa siihen, että ammattitaitoiset työntekijät tietävät, miten missäkin tilanteessa toimitaan ja näytteitä otetaan sitä mukaan.
– En usko, että se on kovin laaja ongelma. Se on yleinen kokemus, että meille kantautuu viestiä enemmän negatiivisista kokemuksista, harvemmin onnistumisista.
THL:n Carita Savolainen-Kopran mielestä kyse voi olla siitä, että pääsiäisen jälkeen tullutta uutta ohjeistusta ei ole vielä otettu täysimääräisesti käyttöön kaikkialla.
– Olemme yrittäneet ohjeistaa ja viedä hoitaville tahoille viestiä, ettei tulisi tilanteita, jossa henkilö haluaa päästä testiin eikä pääse. Yritämme tehostaa tätä viestiä, jotta se löisi läpi kaikkialla, Savolainen-Kopra sanoo.
Hänen mukaansa aiemmin yhtenä pullonkaulana testiin pääsylle on ollut testausvälineiden puute, mutta juuri nyt hänen tiedossaan ei ole tällaisia ongelmia.
Kapasiteetti nousee yhä
Vaikka testimäärät kasvavat hitaasti, kapasiteettia on yhä tarkoitus nostaa merkittävästi.
THL:n mukaan kapasiteetti oli vielä huhtikuun alussa 2 500, mutta on sittemmin noussut 5 500:aan.
Toukokuussa määrä on tarkoitus nostaa 7 500 testiin päivässä. Lopullinen tavoite on 10 000 testiä päivässä.
Hallituksen uuden testaa, jäljitä, eristä -strategian myötä testaaminen nousee entistä tärkeämpään asemaan koronatartuntojen hillitsemiseksi.
THL:n Savolainen-Kopran mielestä nyt vajaakäytössä olevaa testauskapasiteettia kannattaa nostaa, koska jos rajoituksia aletaan purkaa, epidemian kehittymistä on vaikeaa ennustaa.
– Nyt kun on mahdollisuus, varaudutaan siihen, että tapauksia olisi tarpeen löytää ja selvittää isommassakin määrin. Ei ajatella niin, että annetaan periksi tässä vaiheessa.
Lue lisää:
Mikä muuttuu, kun 10 000 suomalaista menee päivittäin koronatestiin? Kysyimme asiantuntijoilta, miten testien raju lisäys onnistuu
Pahimmillaan jopa puolet koronatestien negatiivisista tuloksista voi olla vääriä – Annen mies oli jo teholla kun tartunta viimein todettiin
Suomi hidastelee koronatestien kanssa, sanovat Ylen lähteet – Turussa tehdas voisi valmistaa 100 000 testiä viikossa