Vielä maaliskuun alussa koronavirus oli Juha-Matti Rannalle asia, joka tapahtuu jossakin muualla. Se ei tuntunut asialta, joka koskettaisi Suomea tai ainakaan vajaan 20 000 asukkaan pohjoispohjalaiskuntaa Kempelettä, jossa Ranta asuu.

Vasta kun Suomessa päädyttiin kuun puolivälissä rajoittamaan ihmisten liikkumista taudin leviämisen pelossa, tilanteen vakavuus hahmottui.

Sen jälkeen koronakriisi on ehtinyt myllertää Rannan elämän jokaista osa-aluetta.

Se oli myös viedä häneltä vanhemmat.

Bisnes hiljentyy, pesäpallostadionilla on tyhjää

Terveys ei ollut ensimmäinen asia, josta Juha-Matti Ranta huolestui, vaan työ.

Rannan johtama yritys tekee bisnestä pääosin julkisen terveydenhuollon kanssa. Medanets myy mobiilisovellusta, jolla hoitajat pystyvät kirjaamaan potilastietoja aiempaa nopeammin ja tarkkailemaan niitä reaaliaikaisesti.

Nopeasti selvisi, että terveyskeskuksilla ja sairaaloilla ei ole tällä hetkellä aikaa tai rahaa investoida uusiin palveluihin, kun niiden kaikki voimavarat kuluvat koronan selättämiseen.

Yritys on saanut tänä keväänä yhden uuden asiakkaan Norjasta, jossa huomattiin, että sovelluksesta on apua koronan aiheuttaman kiireen keskellä.

– Muilta osin korona on hiljentänyt väliaikaisesti yritystoimintaa. Onneksi yrityksemme on pistänyt rahaa säästöön silloin, kun sitä on tienattu, joten kyllä tästä selvitään.

Samaan aikaan korona on langettanut varjoa Juha-Matti Rannan kotikunnan urheiluseuran Kempeleen Kirin toiminnan päälle. Ranta toimii seuran pesäpallojaoston puheenjohtajana.

Epidemia keskeytti esimerkiksi sponsorisopimusten solmimisen yritysten kanssa. Yhteistyökumppanit varsinkin edustusurheilussa ovat niin Kempeleen Kirille kuin muille seuroille elinehto.

Seuran toiminnassa mukana olevia ihmisiä jouduttiin tilanteen takia lomauttamaan ja palkkoja leikkaamaan.

Tavallisesti superpesis on tuonut Kempeleen kentälle keskimäärin tuhat katsojaa peliä kohden. Ainakaan tällaista ei nähdä tulevana kesänä, kun yli 500 ihmisen tapahtumat peruttiin elokuun alkuun asti.

Pesäpallo ja koko seuratoiminta ovat olleet Rannalle keskeinen osa hänen elämäänsä pikkupojasta saakka.

Ranta kertoo miettineensä kevään edetessä useasti sitä, mistä löytyy se polku, jonka kautta koronakriisin aiheuttamista vaikeuksista selvitään.

Sitä hän joutui pohtimaan vieläkin ankarammin, kun hänen isänsä ja äitinsä sairastuivat viruksen aiheuttamaan tautiin.

Kuolema tuli lähelle

Juha-Matti Rannan työikäiset vanhemmat kävivät maaliskuussa lomamatkalla Euroopassa. Reissu ajoittui aikaan, jolloin matkustaminen oli vielä sallittua. Suomeen palattuaan molemmat jäivät karanteeniin.

Meni viitisen päivää, kun Rannan isä alkoi oirehtia.

– Isälle nousi kuume, tuli horkkakohtauksia ja hän kärsi aivan poikkeuksellisen kovasta lihasväsymyksestä. Isä kertoi, että lihasväsymys oli rajumpaa kuin mitä hän oli koskaan aiemmin kokenut.

Rannan mukaan hänen isänsä olo meni koko ajan huonommaksi, ja sitten iskivät paljon puhutut hengenahdistusoireet. Lopulta hän joutui sairaalahoitoon.

Sairaalassa hänen olonsa alkoi kuitenkin melko nopeasti kääntyä parempaan, ja Juha-Matti Ranta sai huokaista, kun isä pystyttiin kotiuttamaan.

Pian helpotus kääntyi takaisin huoleen. Rannan äidin koronaoireet olivat alkaneet selvästi isän oireita myöhemmin, ja kun isä pääsi kotiin, äidin kunto romahti. Tällä kertaa tilanne meni hengenvaaralliseksi.

– Äidin auttamiseksi vaadittiin sairaalassa melkein kaikki temput, mitä erikoissairaanhoidossa voi tehdä. Äiti joutui kamppailemaan hengestään.

Ranta ei päässyt sairaalaan katsomaan äitiään, mutta kertoo hoitohenkilökunnan pitäneen kiitettävällä tavalla läheisiä puhelimitse ajan tasalla hänen voinnistaan. Samalla Ranta sai rauhaa siitä ajatuksesta, että hänen ja hänen äitinsä välit olivat lämpimät ja kunnossa.

– Olen koettanut elää ja huomioida läheisiäni niin, että mitään tärkeää ei jäisi sanomatta tai tekemättä, jos heidät joskus menettää.

Kun Rannan äiti oli selättänyt pahimman vaiheen ja viestittänyt perheen Whatsapp-ryhmään olevansa kunnossa, raskas paino putosi sydämeltä.

Pian mies päivitti Twitter-tililleen:

Tänään äiti pääsee kotiin. Suunnitelmissa on ainakin lasi kylmää valkoviiniä. Rannan perhe 2 – korona 0.

Juha-Matti Ranta on puhunut julkisesti vanhempiensa sairastumisesta ja etenkin paranemisesta, koska hänestä tuntuu, että ihmiset tarvitsevat nyt myös hyviä uutisia.

– Niitä ei ole tässä tilanteessa liikaa. On ollut henkilökohtaisesti huikeaa nähdä, että tällaisesta koettelemuksesta voi myös selvitä.

Sen myötä Rannalle on myös tullut tunne siitä, että asiat järjestyvät vielä jollakin tavalla.

– Nyt on vaan kaikkien vedettävä yhtä köyttä ja noudatettava niitä rajoituksia, joita meille asetetaan. Kun tämä on ohi, ehkä me ihmiset olemme taas pikkuisen vahvempia.

Kuuntele Juha-Matti Rannan pidempi haastattelu tästä

Voit keskustella aiheesta 30.4. kello 23:een saakka!