Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tekee tällä hetkellä noin kolme sataa koronavirustestiä päivässä. Kapasiteettia on tehdä päivässä neljä sataa testiä, mutta testattavia ei tule testeihin niin paljon.
Erityisesti määrä putoaa viikonloppuisin, jolloin testeihin hakeutuu alle sata henkilöä päivässä.
– Vaikka kyllä testattaisiin jos ihmisiä tulisi testeihin. Määrä kuitenkin tippuu alle sataa vuorokaudessa, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.
Lisäksi kapasiteettia on vielä mahdollisuus nostaa. Käytännössä tällä hetkellä koronavirustestiin pääsee, jos potilaalla on hengitystieinfektion oireita.
Pietilän mukaan testien määrän kasvaessa ei suhteellinen positiivisten testien osuus ole kuitenkaan noussut.
– prosentuaalinen osuus positiivisten tapausten osalta ei ole kasvanut. Pikemminkin hieman pienentynyt, Pietilä toteaa.
Jos oireita on, testiin pääsee
Pietilän mukaan testeihin kyllä tällä hetkellä pääsee. Kapasiteettia on yli kysynnän joten kaikki joiden kohdalla tartuntaa on syytä epäillä, testataan.
Pietilän mukaan hengitystieinfektioista tai muista COVID-19-oireista kärsivä potilas kyllä testataan. Oireettomien potilaiden testaamisen suhteen Pietilän kanta on pysynyt samana.
– Oireettomien potilaiden testauksessa ei ole mieltä. Se ei kerro kuin yhden silmänräpäyksen tilanteen, eikä se paljasta tuoretta infektiota, Pietilä sanoo.
Vasta-ainetestit alkamassa toukokuussa
Vasta-ainetestejä ollaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä aloittamassa. Nykyisen suunnitelman mukaan testit aloitetaan viimeistään toukokuun aikana.
Pietilän mukaan vasta-ainetestien teko ei kuitenkaan tällä hetkellä ole ongelmatonta.
– Väestössä on niin vähän sairautta vielä että todennäköisyys sille että jos yksittäinen positiivinen tulos saadaan niin kyseessä onkin väärä positiivinen, on korkea, Pietilä sanoo.
Uusimmat tiedot koronaviruksesta Varsinais-Suomessa löydät tästä päivittyvästä jutusta.