"Pienestä breikistä" poikkeustilaan

Päättäjät pohtivat tänään koulujen avaamista, mutta mitä poikkeuksellisesta ajasta ajattelevat opiskelijat? Kiersimme pääkaupunkiseudun ja kysyimme.

16-vuotiaat Annika Blomqvist (vas.) ja Julia Puurunen opiskelisivat verkossa toukokuun loppuun saakka. "Kun oma lukio laitettiin kiinni maaliskuussa, se tuntui vain 'pieneltä breikiltä'", kuvailee Puurunen.

"Pienestä breikistä" tulikin poikkeustila. Jotkut kaveriporukat tapaavat kuitenkin Instagramin mukaan rajoituksista riippumatta.

Ylen lähteiden mukaan koulujen avaaminen toukokuun puolessa välissä koskisi peruskouluja. Tällä tietoa lukiot ja ammattikoulut pysyisivät vielä kiinni.

Siskonsa Katjan, 19, luona asuvalle Varja Dolgahenkolle, 16, (vas). etäopiskelu on pakollista niin kauan, kunnes rajat aukeavat.

Montenegrosta käymään tulleen Dolgahenkon oli tarkoitus katsella pääkaupunkiseudun koulutarjontaa. Poikkeustilan iskiessä päälle hän jäi jumiin Suomeen.

Nyt hän suorittaa yhdeksännen luokan opintoja nykyisen asuinmaansa sijaan Suomessa.

Mutta miten vapaa-aikaa vietetään, kun kodista on tullut opinahjo?

Helsingin Kampissa skeittaavien Otso Thomsonin, 14, (vas.) ja Niilo Turkan, 15, virtuaalinen koulupäivä on päättynyt. Sosiaalisessa mediassa, kuten Tiktokissa, useat julkimot kehoittavat kartanoistaan käsin pysymään kotona, "stay home".

Tekijät Fanni Kangasvieri Kuvaaja:Nella Nuora Julkaistu 29.4.2020 18:04