Saudi-Arabian johtama liittouma jatkaa Jemeniin julistettua tulitaukoa yhdellä kuukaudella. Tulitauon jatkon syynä on koronaviruksen leviämisen hillitseminen, kertoo Saudi-Arabian virallinen uutistoimisto SPA.

Suuren osan Jemenistä vallanneen huthien kapinallisryhmän ja kansainvälisen liittouman välisessä sodassa on kuollut yli 100 000 ihmistä. Liittouma tukee maan virallista hallitusta ja se on taistellut huthikapinallisia vastaan yli viisi vuotta. Jemen oli jo sodan alkaessa rutiköyhä, ja vuosia jatkunut konflikti on rapauttanut maan taloutta entisestään.

Kaksi viikkoa sitten julistettu tulitauko päättyi torstaina. Huthikapinalliset eivät ole hyväksyneet tulitaukoa, ja väkivaltaisuudet ovat jatkuneet useissa provinsseissa. Tämän pelätään heikentävän Jemenin mahdollisuuksia käsitellä koronapandemiaa.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan huthit suostuvat tulitaukoon, mikäli ilma- ja merisaarto kapinallisryhmän hallussa oleville alueille lakkautetaan.

Saudiuutistoimisto SPA:n mukaan pysyvän tulitauon mahdollisuutta ei ole suljettu pois.

YK:n pääsihteeri António Guterres on toistuvasti pyytänyt maailman kaikkiin konflikteihin tulitaukoa koronaviruspandemian takia.

Jemenissä on rekisteröity yksi koronavirustartunta. Avustusjärjestöt pelkäävät, että epidemiasta voi tulla hyvin ankara, mikäli virus leviää aliravitussa väestössä, eikä kunnollisia testaamismahdollisuuksia ole.

Lue myös:

Tuoko koronavirus rauhan Jemeniin? Tulitauko alkoi tänään

Saudi-Arabian johtama liittouma julisti tulitauon Jemeniin – huthit tekivät ohjusiskun jemeniläiskaupunkiin

Epidemiapelko on tuomassa tulitauon Jemeniin – samalla koronan torjuntatoimet uhkaavat avun toimittamista miljoonille