Keskustan valtuustoryhmä ehdottaa, että etäopetuksessa olevien koululaisten ruokajakelua muutetaan Kuopiossa. Valtuustoryhmä kertoo tiedotteessaan saaneensa asiasta runsaasti palautetta.

Keskustalaisten mukaan koululounaiden noutaminen aiheuttaa joillekin kuopiolaisille kohtuuttomia kustannuksia ja vie liikaa aikaa. Erityisesti Kuopion maaseutumaisilla alueilla koululounaan noutomatka voi olla kymmeniä kilometrejä, tiedotteessa painotetaan.

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että perheet voisivat saada koululounaiden arvoisen maksusitoumuksen kauppaan elintarvikkeiden ostoa varten. Muita vaihtoehtoja olisivat valtuustoryhmän mukaan koululounaiden arvoinen elintarvikekassi kertanoudolla tai jo olemassa olevien ateriapalvelukuljetusten hyödyntäminen koululaisten aterioiden kuljetuksessa.

Valtuustoryhmän mukaan tähän mennessä on jo selvitetty, että ruoan jakelu kerran viikossa ei onnistu säilyvyyden vuoksi.

Koululounaspakettien jakaminen etäoppilaille aloitettiin Kuopiossa 8. huhtikuuta, jolloin annoksia tilattiin noin 3 500 kappaletta.

Lounaspakettien suuren suosion vuoksi kaupunki joutui muuttamaan suunnitelmia ja lisäämään noutopaikkoja lähes joka koululle. Lisäksi noutoa porrastettiin suurilla kouluilla.

Kuopion kaupunki on suositellut myös myös kimppahakuja, jos lounaanhaku kouluilta aamupäivisin ei onnistu.

Lue myös:

Kouluruokailun järjestämisessä isoja eroja: yksille rahaa, toisille eineksiä, osalle ei mitään – Opetusministeri vetoaa kuntiin tilanteen korjaamiseksi

Varkauden kaupunki maksaa etäopetuksessa oleville ruokarahaa

Etäoppilaiden kouluruoan jakaminen on aiheuttanut närää Kuopiossa – nyt uusi ohje linjaa, että oppilas voi hakea lounaan myös itse