Valtiovarainministeriö maalasi viime viikolla talouskatsauksessaan synkän ja tosi synkän taulun Suomen lähivuosien talouspolusta.
Rahaministeriön synkimmän arvion mukaan valtio joutuu ottamaan tänä vuonna uutta velkaa yli 20 miljardia euroa ja julkisen velan BKT-osuus nousee nykyisestä 60 prosentista lähes 100 prosenttiin vuonna 2024.
Sanna Marinin (sd.) hallituksen kunnianhimoiset talous- ja työllisyystavoitteet uhkaavat romuttua jo hallituskauden alkumetreillä.
Pääministeri Marin ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ovat ennakoineet, että ensi syksyn budjettiriihessä hallituksen on pakko tarkistaa hallitusohjelmaansa.
1. Oppositio vaatii uutta hallitusohjelmaa
Oppositiopuolueilla on hallitukselle yhteinen viesti: hallitusohjelma on vanhentunut ja se pitää hylätä ja kirjoittaa uusiksi.
Ei ole uutinen, että hallitusohjelma on opposition mielestä läpimätä. Koronakriisin varjolla on helppo sanoa, että rahat eivät riitä opposition jo aiemmin vastustamiin uudistuksiin.
Oppositiosta esimerkiksi perussuomalaisilla ja kokoomuksella on kuitenkin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä hallitusohjelmasta pitäisi poistaa ja mitä lisätä.
Perussuomalaiset vierastaa kaikkia maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä menoja, kun taas kokoomus käyttäisi punakynää toisen asteen pakollisessa ja maksuttomassa koulutuksessa.
Toki perussuomalaiset vastustaa myös hallituksen kaavailemaa oppivelvollisuuden pidentämistäkin.
2. Elinkeinoelämä ja kunnat torjuvat uudistuksia
Punavihreän hallituksen sosiaaliturvaan ja koulutukseen liittyvät uudistukset ovat herättäneet vastarintaa elinkeinoelämän ja kuntien etujärjestöissä.
Kuntia edustava Kuntaliitto ja Helsingin johtama 21 suurimman kaupungin C21-kaupunginjohtajien verkosto ovat korostaneet, että kaikkia hallitusohjelmaan sisältyviä kuntien tehtäviä ja velvoitteita lisääviä linjauksia on arvioitava kriittisesti.
Kuntien protestilistalla ovat olleet sekä vanhusten hoitajamitoitus että toisen asteen kaikille pakollinen, maksuton koulutus.
Työnantajien leiristä Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on torjunut hallituksen keskeisiä uudistuskaavailuja.
EK:n mielestä nyt on lykättävä sekä hoitajamitoitusta että oppivelvollisuuden pidentämistä ja maksuttoman toisen asteen toteuttamista.
3. Keskusta ja vasemmisto vääntävät kättä hallituksessa
Hallitusohjelman tarkistamisessa vaaditaan kaikkien viiden hallituspuolueen: SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n yhteisymmärrystä.
Hallitusohjelmaan kirjattu poikkeusolojen elvytyspaketti on luvassa toukokuussa, kun hallitus valmistelee jo kolmatta lisäbudjettiaan.
Hallitusohjelman keskeiset tavoitteet 75 prosentin työllisyysasteesta ja julkisen talouden tasapainosta vuonna 2023 heiluvat koronamyrskyssä.
Nyt eletään reilusti velaksi, mutta koronakriisin jälkeen edessä on laskujen maksamisen aika. Hallituspuolueiden välille voi ennustaa ensi syksynä tiukkaa vääntöä hallituspolitiikan suunnasta.
Katri Kulmunin johtaman valtiovarainministeriön esittelemien julkisen talouden madonlukujen jälkeen Li Anderssonin (vas.) johtama opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM, riensi kertomaan iloisia uutisia.
OKM:n mukaan hallitus on varannut julkisen talouden suunnitelmassa 22 miljoonan euron lisämäärärahan oppivelvollisuuden laajentamiselle vuonna 2024, kun kaikki ikäluokat ovat täysimääräisesti oppivelvollisuuden piirissä.
Ministeriön mukaan oppivelvollisuuden laajentamisen rahoitustaso olisi näin 129 miljoonaa euroa vuodesta 2024 lukien.
Hallitusohjelmassa luvattujen uudistusten peruutusvaihdetta ei ole ainakaan vielä näkyvissä.
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon klo 23:een.
Juttua täsmennetty 21.4. klo 13.10 lauseella Toki perussuomalaiset vastustaa myös hallituksen kaavailemaa oppivelvollisuuden pidentämistäkin.
Lue myös:
VM arvioi talouden supistuvan 5,5 prosenttia – rajoitukset kestänevät kolme kuukautta, sitten palautuminen on nopeaa
Valtiovarainministeriön kaksi näkymää Suomelle ulos koronasta: Syvempi kuoppa nostaisi maamme velkasuhteen lähes 100 prosenttiin
Mitä taloudelle tapahtuu koronan jälkeen? Viisi asiantuntijaa katsoo tulevaisuuteen, jossa näkyy sekä häviäjiä että voittajia
Oppositio kaipaa erityistukea ravintoloille – Rahan riittämistä oppivelvollisuuden pidentämiseen epäillään, koska valtion velka kasvaa
Oppositiojohtajat: Hallituksen on hylättävä ohjelmansa, koronan jälkeen Suomi on toinen