Viisi ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Varsinais-Suomessa.
Viikonloppuna todettiin 22 uutta tartuntaa. Maakunnassa on nyt todettu 233 ihmisellä koronavirustartunta.
Sairaalahoidossa on kahdeksan potilasta.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan Tyksin sairaaloissa otettiin viikonloppuna käyttöön koronaviruksen pikatesti, joka osoittautui hyväksi työvälineeksi päivystyksessä.
Pikatestin avulla voidaan nopeasti arvioida, onko sairaalahoidon tarpeessa olevalla potilaalla koronavirustartunta.
Tyks Akuutin toimitusjohtaja Sirpa Rantasen mukaan pikatesti on helpottanut henkilökunnan työtä ja mahdollistanut sen, että yksittäiset potilaat voidaan ohjata eteenpäin ilman turhia odotusaikoja.
Henkilöstöllä koronavirustartuntoja
Joissakin sairaanhoitopiirin yksiköissä on todettu yksittäisiä henkilökunnan koronavirustartuntoja.
Tyksin tiedotteen mukaan sairaalahygieniayksikkö tekee tilanteissa tarvittavat selvitykset ja tartuntariskissä olleet henkilökunnan jäsenet tai potilaat määrätään karanteeniin normaalikäytännön mukaisesti.
Tämän hetkisten tietojen mukaan uusia tartuntaketjuja ei ole syntynyt.
Klo 16.03 korjattu kuolleiden lukumäärä. Kuolleita on viisi.