Kainuun keskussairaalassa on pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan riittävästi työntekijöitä soittamaan laboratoriotesteissä todennettujen koronavirustartuntaketjujen eli virukselle altistuneiden perään.
Kahden viikon ajan toistakymmentä tartuntataudeista vastaavaa hoitajaa ja lääkäriä on kartoittanut tartuntoja päätoimisesti ja oman työnsä ohessa.
– Vaikka tartuntojen määrät kasvaisivat, on siihenkin resursseja varattuna.
Parin viikon sisällä laboratoriotulokset saadaan ohjelmistopäivityksen ansiosta entistä nopeammin selvitystyötä tekeville työntekijöille, mikä vapauttaa entisestään käsiä tartuntojen perään soitteluun.
Näyte koronatautia eli COVID-19-tutkimusta varten otetaan kaikilta henkilöiltä, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai joilla on lääkärin arvion perusteella aihetta epäillä koronavirustartuntaa. Oireettoman väestön testausta ei tehdä.
Kainuussa on maanantaihin todettu laboratoriotesteissä sekä kliinisissä tutkimuksissa 50 koronavirustartuntaa. Testejä on tehty noin 550.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!