Oulussa on keksitty erilainen tapa käydä valokuvanäyttelyssä. Koronan vuoksi valokuvataiteilija Janne Körkön teoksia pääsee katsomaan vain yksi ihminen kerrallaan.
Näyttelyn teemana onkin yksinäisyys.
Teokset sijoittuvat Yli-Iin taajamaan sekä sen läpi virtaavan padotun Iijoen varsille. Iijoen alajuoksulle rakennettiin viisi patoa (Pohjolan Voima) sähköntuotantoon vuosina 1959–1971. Padot muuttivat asuttuja taajamia ja vaikuttivat asukkaiden elämään suuresti. Teokset tutkivat ihmisen yhteyttä padotun joen maisemaan ja toisaalta ympäristön yhteyttä ihmisen omaan sielunmaisemaan.
Körkön näyttely Yöjoki oli aikaisemmin esillä Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä. Pandemian takia näyttelystä on nyt ripustettu yhdeksän erikokoista valokuvateosta Ouluun. Tästä erikoisjärjestelystä on syntynyt näyttelyn nimi Iijoki yksin.
Näyttely on ripustettu Oulun Tuiran Sinisen talon (Kaleva) alakertaan. Talo on tunnettu siitä, että siellä asui aikanaan kansakoulunopettaja, kirjailija ja kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju.
"Nyt olemme saman muutoksen edessä"
Valokuvataiteilija Janne Körkön mukaan vuosina 2016–2019 valmistuneet teokset kuvaavat korona-aikaan teemoiltaan yllättävän hyvin.
– Kävijä kokee näyttelyn nimenomaan yksin. Sininen talo on aivan mieletön paikka, sillä paikassa on paljon historiaa. Kävijä kulkee samalla läpi talon ja viivähtää hetken teosten äärellä ja rauhoittuu.
Iijoki yhdelle -näyttelyn kuraattori Johanna Kuosmasen mukaan tämän hetkinen koronaviruksen aiheuttama eristäytyminen on aistittavissa neljän viime vuoden aikana otetuissa valokuvissa.
– Nyt on hyvä aika miettiä, minkälainen muutos on edessä. Näyttely kertoo omanlaista tarinaa Iijoelta, kuten sitä, miten joen patoaminen on muuttanut maailmaa sillä alueella. Nyt olemme saman muutoksen edessä.
Teoksen kanssa juodaan kahvit
Näyttelyyn tutustutaan Sinisen talon alakerrassa. Talon nykyinen asuja ja omistaja Marko Asell on näyttelyn ripustaja ja hän avaa ovensa näyttelyyn tutustujille yksi kerrallaan.
Näyttelyyn varataan etukäteen aika, ja kierrokselle otetaan mukaan esittelylehti.
Osa teoksista on ripustettu niin, että katsoja istuu niiden ympäröimänä tai esimerkiksi kiipeää tikapuille katsomaan kuvia. Yhtä valokuvaa katsotaan makuuasennossa.
Valokuvateoksiin ja näyttelyyn tutustumiseen on ajateltu käytettävän puolisen tuntia.
Lopuksi näyttelyn viimeisen valokuvan kanssa juodaan kahvit. Janne Körkkö kertoo, että kuvassa henkilö nimeltä Mats istuu mummolansa portailla.
– Pidän sitä koko näyttelyn vertauskuvana. Iijoen patoaminen ja valokuvassa esiintyvän Matsin olemus kuvastaa aika paljon sitä, minkälaisessa pysähtyneisyyden tilassa me elämme. Kuvassa on sisällä paljon surullisia tarinoita, Körkkö sanoo.
Oulun Sinisessä talossa esillä oleva näyttely on avoinna yhdelle kerrallaan 27.4. lähtien.
Keskustele aiheesta sunnuntaihin kello 23:een saakka!