Kahden tehohoitoon joutuneen satakuntalaisen koronapotilaan tila on kohenemassa. Satakunnan sairaanhoitopiiri kertoo, että heistä toinen on kuitenkin edelleen hengityskoneessa.

Satakunnassa varmistettiin laboratoriotesteillä perjantaina yksi uusi koronatapaus. Tapauksia on varmistettu maakunnassa nyt yhteensä 46.

Testejä on otettu noin 1 750, kun mukaan otetaan sekä julkisen että yksityisen puolen tekemät testit. Satasairaalan mukaan THL:n tilastoissa näkyy tällä hetkellä väärää tietoa Satakunnassa otettujen testien määrästä. Syy ei ole tiedossa.

Positiivisista testeistä 42 on otettu julkisella ja neljä yksityisellä puolella.

Testaamista lisätään yhä

Uusia näytteitä voidaan ottaa eri puolilla Satakuntaa, ja testaamista aiotaa yhä lisätä. Oireettomia henkilöitä ei kuitenkaan testata, koska testi ei sulje pois vielä oireilematonta tartuntaa.

Valtaosa tartunnan saaneista potilaista on ollut lieväoireisia. Teho-osastolle joutuneiden kahden potilaan lisäksi Satakunnassa ei tällä hetkellä ole koronapotilaita osastohoidossa.

Uusimmat tiedot koronatilanteesta Satakunnassa voit lukea tästä linkistä.