Koronasta parantumista ei Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan erikseen kontrolloida kenenkään kohdalla. Siinä vaiheessa, kun sairaalahoitoa vaatinut potilas kotiutuu, hän on yleensä toipilas.
Koukkari arvioi todennettuja koronasta parantuneita olevan tällä hetkellä Kainuussa 20–30. Tartuntoja on 17.4. mennessä todettu Kainuussa yhteensä 49.
– Lisäksi on verrattain iso joukko ihmisiä, jotka ovat sairastaneet koronan hyvin lieväoireisena tai ovat olleet oireettomia ja ovat siitä toipuneet.
Potilas on parantunut koronataudista, kun hän on ollut vuorokauden terveenä ja oireiden alkamisesta on vähintään viikko.
– Silloin katsotaan, että ihminen ei ole tartuttava ja usein hän on siinä vaiheessa jo aika lailla toipunut.
Kotona toipuvan parantumista Kainuun sote ei varmenna. Sairaalahoidossa olevien määrää sote ei kerro.
Jos potilas siirtyy sairaalasta terveyskeskuksen vuodeosastolle, potilaan oireiden alkamisesta pitää olla vähintään 14 vuorokautta.
– Oireiden päättymisestä pitää olla vähintään 48 tuntia, tai sitten oireiden alkamisesta on vähintään viikko ja on kaksi 48 tunnin välein otettua negatiivista koronanäytettä.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!