Kuusankoskella Kouvolassa sijaitseva päiväkoti suljetaan ensi viikoksi päiväkodin työntekijällä todetun koronavirustartunnan takia.

Niskalan päiväkodin työntekijällä todettiin tartunta tänään perjantaina.

Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsote on päättänyt sulkea päiväkodin 20.–26. huhtikuuta. Kymsote on myös käynnistänyt tartuntaketjun ja altistuneiden kartoittamisen. Altistumiset tartunnalle ovat tapahtuneet 8.–9. huhtikuuta.

Varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto kertoo, että päiväkodissa oli ensimmäisenä altistumispäivänä paikalla 17 lasta ja toisena 19 lasta. Työntekijöitä oli viitisentoista.

Päiväkodissa on normaaliaikana noin 80 lasta. Suurin osa lapsista on nykyisin kotihoidossa.

Altistuneisiin perheisiin otetaan yhteyttä

Niskalan päiväkodin henkilöstöä ja päiväkodissa hoidettavien lasten vanhempia on tiedotettu tänään asiasta. Kymsoten infektiotautien yksikkö on lisäksi erikseen yhteydessä koronavirustartunnoille altistuneisiin perheisiin.

– Toimintaohjeena koteihin on tässä tilanteessa, että pysytään rauhallisina ja noudatetaan Kymsoten antamia ohjeita. Tiedotamme päiväkodissa hoidettavien lasten perheitä aina Wilman kautta, kun uutta kerrottavaa asiasta on. Perheet voivat myös olla yhteydessä päiväkodin johtajaan, kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi sanoo.

Päiväkoteja on jouduttu sulkemaan koronatartunnan takia aiemmin esimerkiksi Nivalassa ja Jyväskylässä. Lisäksi päiväkodin työntekijöitä ja lapsia on asetettu karanteeniin ainakin Lohjalla ja Klaukkalassa.

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta