TUKHOLMA Norjassa on suhtauduttu kriittisesti Ruotsin toimiin koronaviruksessa.

Viime päivinä maassa on alettu kuitenkin kyseenalaistaa Norjan omaa linjaa.

Syy on taloudessa. Työttömyys on noussut neljästä prosentista 15,5 prosenttiin vain viikoissa.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi Norjan työttömyyden jäävän jopa 13 prosenttiin koronakriisin jälkeen öljyn hinnan laskun takia.

Tällaista iskua ei Norjan talous kokenut edes 1990-luvulla.

Norjan yleisradioyhtiö NRK:n Debatt-tv-ohjelmassa keskusteltiin torstaina kokonainen tunti siitä, onko Ruotsi toiminut sittenkin oikein.

Ohjelma oli laskenut, että norjalaisia on kymmenen kertaa enemmän lomautettuina kuin ruotsalaisia ja Norjan työttömyys tulee olemaan kaksi kertaa Ruotsia suurempi.

Ruotsalaisia on kuitenkin kuollut paljon enemmän koronavirukseen kuin norjalaisia. Ruotsissa pandemia on aiheuttanut toissapäiväisillä luvuilla laskettuna 100 000 asukasta kohti 11,76 kuolemaa. Norjassa vastaava luku on 2,42.

Asiantuntijat vertasivat lähetyksessä Norjan ja Ruotsin koronakuolemien määrää influenssakuolemiin ja HPV-viruksen aiheuttamiin elinvuosien menetyksiin. Niihin nähden asiantuntijat pitivät koronalukuja maltillisina.

Ruotsissa nähdään jo merkkejä laumasuojan saamisesta.

–Laskelmiemme mukaan Tukholmassa saavutetaan laumasuoja toukokuun aikana, sanoi lähetyksessä haastateltu Ruotsin valtionepidemiolgi Anders Tegnell.

Laumasuojalla tarkoitetaan tilannetta, jossa niin suuri osa väestöstä on immuuni taudille, ettei tauti enää pysty leviämään. Immuniteetin voi saada joko rokotuksesta tai sairastamalla taudin.

Tegnellin mukaan niin moni on jo sairastanut virustaudin Tukholmassa, että sillä on vaikutusta taudin leviämiseen.

Tegnell korostaa, että laskelmat perustuvat dataan, jota heillä on olemassa tässä vaiheessa.

– Aika näyttää, ovatko laskemat oikeassa. Mutta mikäli Ruotsin toimet ja taudin kehitys jatkuvat nykyisenkaltaisena, näin käy laskemien mukaan, arvioi Tegnell.

“Ehkä Ruotsin toimet olisivat riittäneet meilläkin?”

Norjalaiset studiovieraat pitivät Tegnellin arviota immuniteetista optimisena, mutta mahdollisena.

Kansanterveyslaitoksen tutkija Bjørn Grinde sanoi, että Ruotsi on pystynyt saamaan tartuntojen määrän laskuun vain ohjeistamalla sairastamisesta kotona, käsienpesusta ja etäisyyden pitämisestä muihin.

– Ehkä nämä perinteiset taudin estämisen toimet olisivat riittäneet myös Norjassa, hän pohti.

Grinde ja Norjan kansanterveyslaitoksen osastopäällikkö Line Vold muistuttivat, että koska rokotetta ei saada pitkään aikaan, tulee Norjassakin jatkossa laskea enemmän tavallisten taudinehkäisykeinojen varaan.

– Eli ovatko 400 miljardia maksaneet toimet olleet turhia? kysyi juontaja Fredrik Solvang.

– On vaikeaa arvioida, mitä mistäkin toimesta on seurannut. Mutta tiedämme myös, että perinteiset keinot auttavat. Hyvä käsihygieniä ja yskiminen hihaan ovat hyviä ja halpoja keinoja, sanoi Vold.

Vieraat olivat samaa mieltä siitä, että on ymmärrettävää Italian kokemukset huomioiden, että alussa Norjakin otti järeät toimet käyttöön.

– Ehkä kuitenkin jo aiemmin olisimme voineet alkaa purkaa rajoitteita ja toimia vain perinteisillä tautien ehkäisemisen mentelmillä, sanoi Ruotsin mallin puolustajiin kuulunut Grinde.

Norja on avaamassa kouluja ensi ja seuraavalla viikolla. Sitä pidettiin hyvänä

– Jos lapset sairastavat viruksen ilman oireita, on hyvä, että avaamme koulut. Saamme heidän kauttaan luotua immuniteettia Norjaan. Samalla on hyvin tärkeää suojata vanhuksia, sanoi yksi ohjelman vieraista, professori Mette Kalager.

Ruotsissa peruskoulut ja päiväkodit ovat olleet auki koko ajan. Oppilaitokset lukiosta korkeakouluihin ovat olleet etäopetuksessa.

Voit keskustella artikkelista lauantaihin klo 23 asti.

Lue lisää:

Norjan poliisi vetoaa: Lopettakaa ostosreissut Ruotsiin, älkää tuoko tänne uusia tartuntoja

Yle vertaili: Suomi on kirinyt koronan testaamisessa, Norja silti täysin omilla luvuillaan

Korona iski nyt kruunuihin – Norjan valuutta putosi alimmilleen 30 vuoteen, Ruotsin kruunukin putoaa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta