Huhtikuun alussa asetettu koronakaranteeni Jyväskylän kaupungin Huhtasuon palvelutaloon on purettu.

Palvelutalossa ilmenneen koronavirustartunnan vuoksi kahden viikon karanteeniin asetettiin noin 20 asukasta sekä työntekijää. Karanteenin päättyi pääsiäisenä eikä uusia tartuntoja ei ilmennyt, joten karanteeni pystyttiin purkamaan.

Tartunnan saaneet asukkaat siirrettiin heti tartunnan varmistuttua omaan yksikköönsä, ja yksikön liikkumista rajoitettiin muualle. Aluksi ihmetystä aiheutti työntekijöiden suojavarusteiden ulkonäkö ja esimerkiksi työntekijöiden yllä olleet essut.

– Työntekijät tekivät työtä sitoutuneesti ja isolla sydämellä, vaikka huoli uusien tartuntojen ilmenemisestä sekä siten omasta altistumisesta oli koko ajan mielessä, kertoo Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden palveluiden palvelujohtaja Maarit Raappana.

Ikääntyneiden asumispalveluita suojataan koko ajan tiiviimmin. Myös koronavirusnäytteiden ottamisen kynnys on matalampi.

– Näytteenottokapasiteetin lisääminen sekä näytteenoton käynnistäminen myös perusterveydenhuollossa on mahdollistanut lieväoireistenkin pääsyn koronanäytteenottoon matalammalla kynnyksellä. Tämä mahdollistaa erityisesti sote-henkilöstön testaamisen matalalla kynnyksellä ja siten tartuntojen ehkäisemisen palveluyksiköissä, kertoo Jyväskylän kaupungin vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Lue myös:

Ikääntyneiden palvelutalossa Jyväskylässä varmistunut ensimmäinen koronavirustartunta